Digitaalinen seitsemäs aisti parantaa liikenneturvallisuutta

3D-pistepilviteknologia luo ihmisille ikään kuin seitsemännen aistin, jolla saadaan kolmiulotteista tietoa ympäristöstä ja sen muutoksista. Ajamisesta maanteillä tulee pimeällä ja huonolla säällä nykyistä turvallisempaa, kun ajoneuvot alkavat kerätä sensoreilla tietoa ympäristöstään ja jakaa sitä toisilleen.

Sensoriteknologia lyö vauhdilla läpi maanteillä. Suurimpien autovalmistajien mukaan vuoteen 2020 mennessä autoissa on sensoreita, joiden avulla ne pystyvät ohjaamaan itseään. Ne laserkeilaavat, eli kuvantavat, ympäristöä ja muodostavat sen pohjalta pistepilviksi kutsuttuja kolmiulotteisia kokonaisuuksia. Autot voivat tulevaisuudessa viestiä toisilleen esimerkiksi sohjoisista kohdista tai esteistä tiellä.

Toistaiseksi puuttuu ratkaisuja, joilla autojen keräämää dataa voitaisiin hyödyntää myös muuhun kuin yksittäisen ajoneuvon tarpeisiin. Muun muassa näitä automaattisia menetelmiä kohteiden tunnistukseen ja karttojen ajantasaistukseen kehitetään Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksen johtamassa Pointcloud-tutkimushankkeessa.

3D-pistepilviteknologia tekee pinnanmuodot näkyviksi

Sensoreita voidaan autojen lisäksi kiinnittää lähes mihin vain liikkuvaan, kuten lumiauroihin, tietyökoneisiin tai lentäviin laitteisiin. Viime vuosina nopeasti kehittyneet ja halventuneet sensorit luovat ihmisille ikään kuin seitsemännen aistin, jolla saamme entistä tarkempaa tietoa ympäristöstämme.

– 3D-pistepilviteknologian avulla kaikki pinnanmuodot ympäristöstä tulevat näkyviksi. Nykyteknologian avulla voidaan esimerkiksi mitata ja kartoittaa metsän puut. Se helpottaa metsänhoidon suunnittelua ja toteutusta sekä mahdollistaa uusia liiketoimintamahdollisuuksia, sanoo laserkeilauksen metrologian tutkimusprofessori Harri Kaartinen Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksesta.

Avoimen datan toivotaan vauhdittavan tuotekehitystä

3D-pistepilviteknologiasta on paljon hyötyä liikenteen ja metsänhoidon lisäksi esimerkiksi kaupunkisuunnittelussa. Tietokonepeleistä tuttujen 3D-virtuaalimallien avulla voidaan tutustua rakenteilla oleviin asuntoihin, naapurustoihin ja maisemiin digitaalisesti.

– Ideana on, että yritykset voivat rakentaa tutkimuksemme päälle liiketoimintaa. Pyrimme siihen, että kaikki tuottamamme tieto on avointa ja kaupungit, yritykset ja muut kiinnostuneet pääsevät heti hyödyntämään sitä, Kaartinen sanoo.

Hän pitää tärkeänä, että 3D-pistepilviteknologian hyödyntämiseen liittyvää tutkimusta tehdään Suomessa julkisella rahalla, koska silloin tuotettavan tiedon avoimuus luo liiketoimintamahdollisuuksia myös esimerkiksi kasvuyrityksille.

Pointcloud-hanketta rahoittaa Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen neuvosto ja siinä on mukana tutkijoita Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksesta, Aalto-yliopistosta sekä Oulun ja Turun yliopistoista. 

Lisätietoja:

Tutkimusprofessori Harri Kaartinen, 040 192 0836, etunimi.sukunimi@maanmittauslaitos.fi

Kuvia:

Kuva 1: Auto näkee 3D-pistepilvestä ympäristönsä kohteet yksityiskohtaisesti (kuva: Antero Kukko)
Kuva 2: Metsäkoneen laserkeilauksen avulla näkemä ympäristö ja siihen visualisoitu koneen puomi (kuva: Heikki Hyyti)
Kuva 3: Virtuaaliseen Ouluun voi liittää sosiaalisen median päivityksiä vaikkapa kaupunkilaisilta tai yrityksiltä (kuva: Oulun yliopisto)