Hyppää pääsisältöön

Joukkoistamiseen perustuva sään ennustaminen TROPO

Weather Monitoring Based on Collaborative Crowdsourcing -projekti toteutetaan yhteistyössä ranskalaisen Airbus-yhtiön kanssa. Projektin tavoite on simuloida tuhansien älypuhelinpohjaisten GNSS-vastaanottimien käyttöä troposfäärissä olevan vesihöyryn määrän mittaamiseen. Vastaanottimien valtava määrän odotetaan mahdollistavan vesihöyryn mittaamisen ennennäkemättömällä tarkkuudella paikan ja ajan suhteen. Vesihöyryn määrän mittaaminen on tärkeää, sillä se on merkittävin kasvihuonekaasu, sillä on keskeinen rooli sään ennustamisessa, ja se vaikuttaa osaltaan GNSS-paikantamisen virheeseen. Lisäksi, projekti hyödyttänee sellaisia alueita, joiden säätilaa ei tarkastella korkealaatuisilla mittauslaitteilla. Esimerkiksi valtamerien säätilaa voisi mitata saarille sijoitetuilla vastaanottimilla. Yleisemmin, projektissa tutkitaan joukkoistamisen käyttöä avaruusteknologian kanssa, ja tästä on luultavasti hyötyä myös tulevalle tutkimukselle.

 

Asiasanat
GNSS
GNSS-vastaanotin
joukkoistaminen
Projektin kesto
Osaamisalue
Muut rahoittajat
ESA
Projektin yhteistyötahot
Airbus France