Hyppää pääsisältöön

Alueellinen tietoimitus

Toimitusnumero
2020-623840
Toimituslaji
Alueellinen tietoimitus
Kunta
Hausjärvi

Alueellinen tietoimitus

Tämä Hausjärven kunnassa sijaitseva toimitusalue käsittää Turkhaudantien ja Hausjärventien pohjoispuolella Janakkalan ja Hausjärven kunnanrajaan ulottuvan alueen. Toimitusalueen rajat on esitetty liitetiedostona olevassa toimitusalueen rajauskartassa.

Maanmittauslaitoksen tehtäviin kuuluu muun muassa kiinteistörekisterin perusparantaminen. Koska maanmittaustoimistomme alueella kiinteistörekisteriin merkittyjen tieoikeuksien kohdalla on puutteita, maanmittaustoimisto täydentää rekisteriä tieoikeuksien osalta valtion varoin suoritettavilla alueellisilla yksityistietoimituksilla.

Kiinteistönmuodostamislain mukaan toimitus voidaan suorittaa valtion varoin, mikäli yleinen etu eli kiinteistörekisterin selvyys ja luotettavuus jollakin alueella vaatii tällaisen toimituksen suorittamista.

Alueellisen yksityistietoimituksen tavoitteena on järjestellä toimitusalueen kiinteistöjen ja muiden rekisteriyksiköiden kulkuoikeudet vastaamaan niiden todellisia kulkutarpeita ottaen huomioon alueella ennestään oleva tieverkko. Kiinteistörekisteriin ja toimituskartalle saadaan näin vahvistetuiksi kiinteistöjen ja muiden rekisteriyksiköiden tarpeelliset viralliset tiet, jotka merkitään kiinteistörekisteriin käyttöoikeusyksikköinä.

Toimituksessa ei tulla käsittelemään sellaista tieoikeuden perustamista, joka kohdistuisi uuteen alueeseen eikä myöskään kohdetta, jossa ilmenee epäselvyyttä tai ristiriitaisuutta. Tietoimituksen kohteena olevalla alueella ennestään olevat tieoikeudet, jotka ovat jääneet tarpeettomiksi, lakkautetaan. Koska kysymyksessä on käytössä olevan tieverkoston inventointi ja perusparantaminen kiinteistörekisteriin, ei toimituksessa määrätä tienpidon yksiköintiä.

Toimitukset koskevat kaikkia niitä kiinteistöjä ja yhteisiä alueita, joilla on tiluksia toimitusalueilla tai joilla on tieoikeus toimitusalueilla.

Yhteystiedot

•Toimitusvalmistelija: Niina Mönkö puh. +358 29 531 5367

niina.monko@maanmittauslaitos.fi 

•Toimitusinsinööri: Lasse Ojala puh. +358 40 779 3764

lasse.ojala@maanmittauslaitos.fi

Liitteet

Jos olet osallisena toimituksessa ja tarvitset toimituksen liitteen saavutettavassa muodossa, ota yhteyttä toimitusinsinööriin (ei koske karttaliitteitä).