Hyppää pääsisältöön

Mt 1311 Rajamäentien parantaminen rakentamalla kevyen liikenteen väylä välille Mutaanmäentie - Urttilantie

Toimitusnumero
2015-513966
Toimituslaji
Maantietoimitus
Kunta
Nurmijärvi

Yleistä

Liikennevirasto on 12.5.2015 hyväksynyt tiesuunnitelman päätöksellään nro 4220/0720/2014. Päätös on tullut lainvoimaiseksi 25.6.2015. Tarkoituksena on parantaa maantietä 130 rakentamalla Rajamäentien itäpuolelle kevyen liikenteen väylä n. 5,9 km matkalle. Kyseessä on kuntavetoinen hanke, jossa keveyn liikenteen väylän rakennuttajana on Nurmijärven kunta.

Toimituksen alkukokous ja haltuunotto

Alkukokous pidettiin ti 3.11.2015 alkaen klo 9.00 Nurmijärven kunnanviraston tiloissa. Kokouksen yhteydessä suoritettiin maantielain (MTL) 56 §:n tarkoittama haltuunottokatselmus, jossa tiesuunnitelman osoittamat alueet otettiin tienpitäjän (kunnan) haltuun. Tienpitäjä(kunta) sai näin ollen oikeuden rakentamistoimenpiteiden aloittamiseen.

Haltuunottopaalutus

Haltuunotettujen alueiden rajat on merkitty maastoon sinipäisin puupaaluin.

Rakentaminen

Rakentaminen alkaa mahdollisesti vuonna 2016. Haltuunottoalue on työalue, jonka yli ei rakentamisen aikana tulla. Omaisuudelle aiheutuvista työnaikaisista vahingoista on ilmoitettava heti urakoitsijan edustajalle. Työnaikaisten vahinkojen korvaaminen ja toteennäyttäminen on varsin hankalaa, ellei niitä ole heti vahingon tapahduttua kirjattu tai sovittu tienpitäjän kanssa.

Toimitusmenettely ja korvaukset

Maantietoimitus tehdään nk. yksivaiheisena toimituksena, jossa lunastetaan ja korvataan tarvittavat maa-alueet. Lisäksi käsitellään hankkeesta johtuvien haittojen ja vahinkojen korvaukset. Lunastettavan omaisuuden omistajalla on lain mukaan oikeus saada täysi korvaus lunastuksen vuoksi aiheutuvista taloudellisista menetyksistä.

Lunastustoimikunta, joka koostuu toimitusinsinööristä ja kahdesta uskotusta miehestä, tutkii ja ratkaisee korvauskysymykset viran puolesta. Näin ollen aikanaan erillistä korvausvaatimusta ei tarvitse välttämättä tehdä, mutta vaatimuksen tekeminen voi olla tarpeellinen monessa tapauksessa haitta- ja vahinkokysymysten esille tuomiseksi.

Toimitusinsinöörin yhteystiedot

Toimitusinsinööri Teppo Rantanen Maanmittauslaitos Hämeenlinnan palvelupiste

040-829 0257, teppo.rantanen@maanmittauslaitos.fi

Koulukatu 13, 13100 Hämeenlinna

Hankkeen yhteyshenkilöt

Suunnittelu: liikenneinsinööri Pia Korteniemi 040 317 2311, pia.korteniemi@nurmijarvi.fi

Totetus ja suunnittelu: maanrakennuspäällikkö Pertti Mastosalo 040 317 2328, pertti.mastosalo@nurmijarvi.fi

Uudenmaan ELY-keskuksen yhdyshenkilö: Martti Kuikka TL-InfRa Oy 0400 134 709, martti.kuikka@tloy.com

Tienpitäjän edustaja maantietoimituksessa ja korvausasioissa: Heikki Ailas Uudenmaan ELY-keskus maanhankinta 02 95 021 266, heikki.ailas@ely-keskus.fi

 

Liitteet

Jos olet osallisena toimituksessa ja tarvitset toimituksen liitteen saavutettavassa muodossa, ota yhteyttä toimitusinsinööriin (ei koske karttaliitteitä).