Kivijärven erillinen vesijättö

Maanmittauslaitos selvittää viran puolesta Kivijärven erillisen vesijätön omistusoikeus kiinteistönmääritystoimituksessa erillisten vesijättöjen lakkauttamisesta kiinteistöinä annetun lain 373/2016 nojalla. Toimituskustannukset maksetaan valtion varoista.

Maanmittauslaitos kutsuu niitä, jotka katsovat olevansa alla mainittujen erillisten vesijättöjen omistajia, esittämään toimitusinsinöörille selvityksen omistusoikeudestaan vesijättöalueeseen.

Kirjallinen selvitys pyydetään toimittamaan osoitteeseen Maanmittauslaitos, toimitusinsinööri Rasmus Tunis, PL 332, 65101 Vaasa, tai sähköpostitse osoitteeseen rasmus.tunis@maanmittauslaitos.fi.

Selvitys voidaan myös esittää toimituskokouksessa 24.5.2023 klo 10.00 Seinäjoen kaupungintalossa, valtuustosali, Kirkkokatu 6, Seinäjoki.

Vesijättöalue, jonka omistus on selvitetty, muodostetaan kiinteistöksi sen omistajalle. Jos ei alueen tai tietyn osa-alueen siitä omistusta voida selvittää, liitetään tällainen alue silloin johonkin yhteiseen vesialueeseen.

Toimitusinsinööri Rasmus Tunis
+358 503594089
etunimi.sukunimi@nls.fi
Maanmittauslaitos

Tausta Kivijärven erillisestä vesijätöstä

Järvenkuivatuksen yleistyessä myös Etelä-Pohjanmaalla, alkoi nurmolaisten huomio kiinnittyä vanhoihin kalavesiin, kuten Kivijärveen. Tuolloin alkoivat Nurmon neljän suuren tilan isännät ajaa Kivijärven kuivattamista. Ryssyn, Latikan, Soinin ja Tepon isännät olivat päättäneet alkaa laskea Kivijärven vedenpintaa tehdäkseen siitä talouttaan hyödyttävän niityn. Tarkkaa järvenlaskun aloittamisajankohtaa ei ole selvillä, joskin on merkkejä siitä, että järveä on alettu laskea jo viimeistään vuonna 1779. Tuolloin on käyty ensimmäisen kerran käräjillä Kivijärven laskusta. Uusia osakkaita halusi liittyä hankkeeseen mukaan, joista ainoastaan Ala-Latikan isäntä pääsi, perusteenaan ennen järveen ollut kalastusoikeus.

Kivijärven vedenlaskun katsotaan olleen valmis ennen vuosisadan loppua. Nurmon historia I:n mukaan vuonna 1797 Juho Soini lahjoitti osuutensa Kivijärvestä pojalleen hyvän huolenpidon takia. Todennäköisesti tuolloin on jo alettu erotella sarkoja kullekin osakkeelle niitettäväksi.

Kivijärveä katsotaan käytetyn asiakirjojen mukaan lähinnä vuoroniitettyinä sarkoina. Tämä tarkoittaa sitä, että järven niittykelpoinen osuus on jaettu kapeisiin sarkoihin, joita on vuosittain vaihdettu osakkaiden kesken tasaisemman hyödyn saavuttamiseksi. Alun perin järven osakkaita oli kuusi. Iisakki Ryssy, Kustaa & Jaakko Soini, Juho Teppo, Jaakko Latikka ja Yrjö Ala-Latikka. 1800-luvulle tultaessa oli osakkaiden määrä nousut kuitenkin jo yhdeksään. Tämä selviää kuvernöörin laskuluvasta, josta hakijoiden allekirjoitukset ilmenevät. Samaisessa luvassa haetaan oikeutta myös uudelle osakkaalle, joten laskuluvan aikaan kuivatukseen osallistuneita on yhteensä kymmenen.

Kuvernöörin laskuluvan allekirjoittamisen jälkeen 1802 ei ole suoraa näyttöä Kivijärven osuuksien siirtymisestä lähes viiteenkymmeneen vuoteen. Asiakirjat ovat joko lukukelvottomia, tai niitä ei ole löydetty. Laskuluvan jälkeen voidaan kuitenkin olettaa, että ajan tavan mukaisesti osuudet ovat kulkeutuneet pitkälti talojen mukana. Tuohon aikaan oli tapana antaa talo vanhimmalle pojalle, ja muille lapsille irrotettiin ainoastaan torpan paikat. Voidaankin olettaa, että tavan mukaan myös Kivijärven osuudet ovat kulkeutuneet sukupolvelta toiselle lähes samalla kaavalla.

Kivijärveen rajoittuvista Latikan ja Tepon kantatiloista suoritettiin 1800-luvun lopulla halkominen. Halkomisen yhteydessä käytiin myös rajat Kivijärveä vasten. Rajat suoristettiin tekemällä tilusvaihtoja tilojen ja Kivijärven vesijättömaan välillä.

Erillisen vesijättömaan irtaimen omaisuuden luonteen vuoksi on pidettävä myös mahdollisena, että osuuksia on kulkeutunut myös alkuperäisten tilojen ulkopuolelle. Tästä ensimmäinen todiste ilmenee vuonna 1848 päivätystä kauppakirjasta, jossa Yrjänä ja Aune Saukko luovuttavat pojalleen 1/12 osuuden Kivijärven vesijättöön. Kyseinen sukunimi ei ole alkuperäisten laskijoiden joukossa ja voidaankin olettaa osuuden alueeseen tulleen myydyksi Saukoille laskuluvan saannin ja kauppakirjan vuosiluvun välisenä aikana. On myös mahdollista, että kyseinen Saukko on joku kantatilojen torppareista, jolle on luovutettu osuus Kivijärven vesijättöön kantatilojen isäntien toimesta. Tätä selvitystä on kuitenkin nykyiseltään hankala tehdä.

Vilkkainta kaupankäyntiä näyttäisi omistajuusjuoksutuksessa selvinneiden asiakirjojen mukaan olleen 1800-luvun puolivälin jälkeen. Tuolloin osuuksia Kivijärvestä on myyty suhteellisen vapaasti niin omistajien jälkeläisille, kuin ulkopuolisille kantatilojen alueella asuville torppareillekin. Aikaisemmissa vaiheissa osuuksien myynti ulkopuolisille lienee ollut vähintäänkin vastahakoista, mutta tapojen muuttuessa ulkopuolisia suosivammiksi alettiin osuuksia myydä vapaammin eteenpäin.

Kauppakirjojen myytyjen osuuksien koot ovat aluksi 1/12 tai 1/16 ja myöhemmin lähempänä 1900-lukua koot ovat 1/24. Osuuksista voisi tehdä päätelmiä, että Kivijärven vesijättömaa on alun perin jaettu 12 sarkaan, josta osakasmäärän kasvaessa on sarkojen määrää lisätty 16:een ja edelleen 24:ään. Ottaen huomioon Kivijärven koon, joka on yli 100 hehtaaria, on edellä mainittu 24 saran määrä täysin realistinen jako tuon kokoiselle alueelle. Sarkakoon pienentäminen 24:stä ei liene ollut järkevää, sillä alue on ollut heinänleikkaukseen tarkoitettua niittymaata, joka ei ole voinut kovin paljon heinää tuottaa.

1800-luvulla osuuksia myydessä on puhuttu monesti heinäosuuksista. Kaupanteossa tällainen heinäosuus on todennäköisesti ollut 1/24, ainakin lähestyttäessä 1900-lukua. Tuon ajan pinta-alayksikkö on vastaavasti ilmoitettu tynnyrinalana, joka vastaa noin 0,46:ta hehtaaria.

1900-luvulle tultaessa on kaupankäynti Kivijärven osuuksista ollut edelleen vilkasta. Kivijärven omistajuudet ovat ehkä hajaantuneet tuon vuosisadan vaihteessa kaikkein eniten sen historiassa. Osuudet ovat vaihtaneet kiivaasti omistajaa, jotkut ovat luopuneet kaikista osuuksistaan, jotkut taas ovat keränneet useimpia osuuksia itselleen. Vaikuttaisi siltä, että kaikesta kaupankäynnistä huolimatta Kivijärven omistajuusosuudet eivät ole hajaantuneet kovinkaan pieniin osiin. Pääasiallinen syy tähän lienee henkilöt, jotka ovat ostaneet itsellensä useita osuuksia alueeseen.

1900-luvun alkuun asti Kivijärvestä oli lähinnä käyty kauppaa heinäosuuksilla. Vaikka vesijätön reunamilla oli jonkin verran metsää, ei sitä pidetty mitenkään suuressa arvossa, koska se ei suoranaisesti tuottanut apua elämiseen. Tähän asti metsien omistajuudet olivat olleet puhesopimuksella jaettuja alueita.

1914 tähän tuli muutos, kun Kivijärven omistajien kesken järjestettiin kokous, jossa jaettiin metsäalueet omiksi paloikseen kullekin osakkaalle omansa. Jakokirja Kivijärven metsien jaosta tehtiin vuonna 1914. Jakokirjasta käy ilmi, että metsäosuudet on jaettu 8 osaan. Tälle on täytynyt olla kaikkien osakkaiden hyväksyntä, joten voidaan olettaa, että jakokirjan ovat allekirjoittaneet lähes kaikki vuoden 1914 osakkaat. Jakokirjassa viitataan myös jakokarttaan, josta ilmenee metsien jako. Mainittu kartta on palanut Vaasan maakunta-arkiston palossa eikä siitä tiedetä olevan kopiota. Jaon pöytäkirjoista vuodelta 1913 ja 1914 ilmenee, että suuri osa aktiivisista osakkaista on ollut paikalla jakokirjaa laadittaessa. Kaikki osakkaat, joiden nimi selviää mainituista asiakirjoista, ovat olleet vähintäänkin jakokirjaa laadittaessa paikalla, jotkut tämän lisäksi vielä toisessa tai molemmissa osakaskunnan kokouksessa.

Jakokirjan tekemisen jälkeen löytyy vain hyvin harvoja kytkentöjä sen allekirjoittaneiden ja nykyisten omistajien väliltä. Niillä nykyisillä osakkailla, joilla on esittää konkreettista todistusaineistoa omistajuutensa saannista aina 1914 vuoteen asti, on jonkinlainen yhteys osaan henkilöistä, jotka ovat jakokirjan allekirjoittaneet. Tämä lähinnä vahvistaa todeksi sen, että jakokirja on tehty ja sitä tukee myös muita reittejä saatu tieto omistajuuksien siirtymisestä. Jakokirjan allekirjoittaneita henkilöitä voi käyttää myös vertailukohteena, mikäli lisää asianosaisia ilmoittaa osuuksistaan Kivijärveen asiakirjatodistein. Jakokirja toimii eräänlaisena suunnannäyttäjänä siitä, miten kenelläkin omistajuuksia on kyseisenä vuonna ollut, vähän samoin kuin laskulupa omana vuotenaan.

1900-luvulla omistajuuksien siirtyminen on jokseenkin epävarmaa. Suurin osa osakkaista voi todistaa osuutensa vaan sanallisesti, eikä heillä ole esittää kirjallisia todisteita. Kauppakirjojen laadinta on joitain poikkeuksia lukuun ottamatta loppunut 1900-luvun puolivälissä ja osuuksien siirtymisen voidaankin olettaa tapahtuneen perunkirjoitusten tai suullisten sopimusten kautta. Tähän on vaikuttanut lähinnä Kivijärven niityn vähäinen merkitys nykyaikaistuvassa maataloudessa.