Hyppää pääsisältöön

Päärata: Pasila-Riihimäki välityskyvyn nostaminen, Järvenpää

Toimitusnumero
2015-519602
Toimituslaji
Ratatoimitus
Kunta
Järvenpää

Taustaa

Liikennevirasto on hakenut ratatoimitusta 18.11.2015 Maanmittauslaitokselta. Kyseessä on päärataa koskeva hanke, jossa kohteena on "Helsinki-Riihimäki kapasiteetin lisääminen, 1. vaihe; Vantaa, Kerava, Järvenpää, Hyvinkää, Riihimäki". Tässä toimituksessa on käsiteltävänä hankkeen Järvenpäätä koskeva osuus. Asiaa koskeva ratasuunnitelman hyväksymispäätös on annettu 5.11.2015.

Alkukokous, toimitus 2015-519602

Toimitukseen liittyvä alkukokous pidetään Järvenpäässä 16.6.2016 klo 9.15 alkaen, Järvenpään teknisessä keskuksessa, os. Seutulantie 12, Järvenpää. Kokoushuone Aino.

Alkukokouksessa päätettiin, että toimitusmenettely on kaksivaiheinen.

Haltuunotto

Hakija on esittänyt, että alkukokouksen yhteydessä tehdään ratalain (2.2.2007/110) mukainen haltuunotto mahdollisine maastokatselmuksineen. Haltuunoton kohteet on merkitty oheiseen toimituskarttaluonnokseen punaisella värillä. Haltuunotto julistettiin päättyneeksi 16.6.2016.

Korvausvaatimukset

Kokouksessa kerrottiin toimitukseen liittyvistä korvausasioista. Tässä ns. ensimmäisen vaiheen toimituksessa käsitellään lähinnä kohteiden korvauksiin liittyvät asiat. Maanomistajille varattiin mahdollisuus kirjallisten korvausvaatimusten tekemiseen 15.8.2016 mennessä. Vaatimukset tulee toimittaa postitse tai sähköpostitse toimitusinsinöörille annettuun määräaikaan mennessä. Korvaukset maapohjasta käsitellään ilman vaatimustakin ns. viran puolesta.

Haittojen ja vahinkojen korvaukset käsitellään rakentamistoimenpiteiden valmistuttua erikseen kokouksissa, joihin maanomistajat kutsutaan erikseen.

Loppukokous, toimitus 2015-519602

Toimituksen ensimmäisen vaiheen loppukokous pidettiin 24.10.2017.

 

Alkukokous, 2022-686140 (Järvenpää)

Haitan- ja vahingonkorvaustoimitus aloitettiin alkukokouksella 23.11.2022 klo 9.00 Tuusulassa, Rykmentintie 48, Tuusula. (Samassa yhteydessä aloitetaan myös Keravan osuutta koskeva toimitus). 

 

Kokouksessa annettiin määräaika mahdollisten korvausvaatimusten tekemiselle 5.1.2023 mennessä. Korvausvaatimus tulee olla toimitusinsinöörillä edellä mainittuun määräaikaan mennessä mieluiten sähköpostitse (tai postitse); yhteystiedot alla.

Toisen vaiheen loppukokous, toimitus 2022-686140

Toimituksen loppukokous pidettiin 28.11.2023 klo 12.30 alkaen; Järvenpään kaupungin kokoustila (8.krs), Helsingintie 18, Järvenpää.

Kokouksessa käsiteltiin kaikki hankkeeseen liittyvät kysymykset lopullisina, paitsi pienen rautatiehen liitettävän alueen osalta erotettiin asia myöhemmin erillistoimituksessa käsiteltäväksi (vain Järvenpään kaupungin omistama kohde).

 

Toimitusta koskevat tiedustelut: toimitusinsinööri Tuomas Lehtonen, Maanmittauslaitos, 040-592 7449

tuomas.lehtonen@maanmittauslaitos.fi

Tuomas Lehtonen, Maanmittauslaitos; Tulliportinkatu 1, 06100 Porvoo

Liitteet

Jos olet osallisena toimituksessa ja tarvitset toimituksen liitteen saavutettavassa muodossa, ota yhteyttä toimitusinsinööriin (ei koske karttaliitteitä).