Hyppää pääsisältöön

Insinööriliitto palkitsi Maanmittauslaitoksen parhaana insinöörityönantajana

Gaalassa voittaneet seisovat lavalla.
Kuva:
Insinööriliitto

Maanmittauslaitos on palkittu Insinööriliiton vuoden insinöörityönantajaksi. Palkintoraati esitti useita perusteluita, miksi he valitsivat Maanmittauslaitoksen voittajaksi. He kehuivat tekemäämme pitkäjänteistä työtä, joka tarjoaa työntekijöillemme mahdollisuuden kasvaa, kehittyä ja menestyä. Kehuja sai myös innovatiivisuus, työntekijöiden hyvinvoinnin huomioiminen, yhteiskunnan palveleminen sekä yhteistyö henkilöstön edustajien ja henkilöstön kanssa. 

Muut ehdokkaat olivat Laktek Engineering Oy ja Andrizt Oy. Voittajat palkittiin perjantaina 13.9. Tampere-talolla järjestetyssä gaalassa. 

– Voittomme on upea uutinen! Olemme iloisia, että Maanmittauslaitos nousi vuoden työnantajaksi nimenomaan Insinööriliiton jäsenille suunnatun äänestyksen kautta. Tämä on arvokas osoitus siitä, että pitkään tekemällämme työllä vastuullisen ja halutun työpaikan rakentamiseksi on merkitystä. Se kantaa myös vaikeampina aikoina. Hyvä työpaikka luodaan yhdessä ja tässä työssä kaikki maanmittauslaitoslaiset ovat vahvasti mukana, kertoo Maanmittauslaitoksen henkilöstöjohtaja Johanna Snellman. 

Työ henkilöstön eteen jatkuu 

Henkilöstön tärkeys on nostettu esiin strategiassamme jo pitkään. Tällä hetkellä ”Vastuullinen ja haluttu työpaikka” on yksi viidestä uuden strategian tavoitteistamme. Mittaamme vuosittain henkilöstön työtyytyväisyyttä, joka on ollut vuosia korkealla tasolla (4,0/5). Tyytyväisyys on valtiohallinnon organisaatioiden korkeimpia. Teemme jatkossakin töitä sen eteen, että tuemme henkilöstöä työssään ja olemme arvostettu työnantaja alallamme. 

– Voitto osoittaa, että olemme osanneet tehdä Maanmittauslaitoksessa asioita oikein. Hieno sijoitus ei olisi ollut mahdollista ilman meidän vahvaa omaa sopimuskulttuuriamme ja keskinäistä luottamusta, jonka varaan rakentaa. Haastava taloustilanne näkyy myös meillä ja on vaatinut henkilöstöltä joustoa. Tämä Voitto kuuluu koko henkilöstölle ja sille työlle, jota teemme suurella sydämellä, iloitsee Maanmittauslaitoksen pääluottamusmies Vesa Virtanen. 

Kolme finalistia päätettiin yleisöäänestyksellä. Valinnan voittajasta teki Insinööriliiton hallitus yhdessä valintaraadin kanssa. Tänä vuonna vuoden työnantajan lisäksi palkittiin mm. vuoden insinööriteko, vuoden insinööri ja vuoden insinöörikeksintö. 

Lue lisää

Insinööriliiton tiedote 

Maanmittauslaitos
Vastuullisuus

Uusimmat uutiset ja artikkelit