Peltolohkojen koko ja etäisyys ovat tärkeitä tekijöitä myös maatilan kehittämisen kannalta. Hyvä kiinteistörakenne mahdollistaa investoinnit uuteen teknologiaan ja viljelykustannuksia alentaviin ratkaisuihin.
Onnistuneen tilusjärjestelytoiminnan tueksi tarvitaan tietoa tilusrakenteen nykytilasta ja sen aiemmasta kehityksestä. Hermanni Hentunen tutki diplomityössään ”Paikkatietoanalyysi Suomen peltotilusrakenteen kehityksestä 2010–2020”, kuinka Suomen peltotilusrakenne on kehittynyt vuosien 2010 ja 2020 välisenä aikana. Työn tärkeimpänä lähtöaineistona toimi Ruokaviraston ylläpitämä peltolohkorekisteri. Rekisterin pohjalta muodostettiin saman viljelijän hallinnoimista vierekkäisistä lohkoista niin kutsutut viljelijälohkot, ja tie-etäisyydet sekä matka-ajat talouskeskukselta jokaiselle lohkolle laskettiin yhteistyössä Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksen FGI:n kanssa.
Lohkokoon kasvu hidasta ja keskittynyttä
Peltolohkon keskikoko Suomessa vuonna 2020 oli 3,18 hehtaaria. Suurimpia lohkoja viljeltiin Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla, pienimpiä taas Lapissa, Kainuussa ja Ahvenanmaalla. Peltolohkon keskikoko oli kymmenessä vuodessa kasvanut 0,14 hehtaaria, eli noin 5 %. Lohkon koon mediaani, eli keskimmäisen peltolohkon koko oli puolestaan vain 1,79 hehtaaria. Vaikka koko maan tasolla tarkasteltaessa lohkokoko on kasvanut, on kasvu tosiasiassa ollut varsin keskittynyttä tietyille alueille. Merkittävintä kasvua on tapahtunut Etelä-Pohjanmaalta Ouluun ulottuvalla kaistaleella.
–Peltolohkorekisterin tietojen ja vierekkäiset hallinnat yhdistävien viljelijälohkojen keskinäinen vertailu osoitti, etteivät viljelijät pysty merkittävästi vaikuttamaan lohkokoon kasvunopeuteen vuokraamalla tai ostamalla peltoa. Vuokratut peltolohkot ovat usein myös muita lohkoja pienempiä, eivätkä lyhyet vuokrasopimukset kannusta viljelijöitä investoimaan maan tuottokykyä parantaviin toimenpiteisiin. Toimintaa kasvattaessa maata on otettava sieltä, mistä sitä on saatavilla. Nämä lohkot harvoin muodostavat järkeviä kokonaisuuksia vanhojen omistusten kanssa, Hermanni Hentunen kertoo.
–Sama ilmiö on nähtävissä myös viljelyetäisyydessä, joka koko maan tasolla oli kymmenessä vuodessa kasvanut 19 %. Lohkoille matkaamiseen kuluva aika on lisääntynyt noin 17 %, eli hieman hitaammin. Tämä osoittaa uusien lohkojen olevan usein jo niin kaukana talouskeskuksesta, että niille kuljetaan hitaiden viljelysteiden sijaan nopeampikulkuisia maanteitä pitkin. Tällä on vaikutuksia liikenteen sujuvuuteen ja liikenneturvallisuuteen. Viljelymatkojen lisääntyessä ja pidentyessä myös maatalousliikenteestä aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt kasvavat, Hentunen jatkaa.
Viljelysmatkan pituuden ja matkoihin kuluvan ajan muutos, 2010–2020 prosentteina.
Tilusjärjestelyt tehokkaita
Kun tarkastellaan alueita, joilla on kyseisen kymmenen vuoden aikana tehty tilusjärjestelyitä, oli niillä lohkokoko kasvanut 27 %. Viljelysmatkat olivat puolestaan kasvaneet vain 11 %. Tilusjärjestelyllä pystytään selkeästi sekä nopeuttamaan lohkokoon, että hillitsemään viljelyetäisyyden kasvunopeutta.
Diplomityön yhtenä tavoitteena oli tarjota työkaluja Maanmittauslaitoksen tilusjärjestelytoiminnan ohjaukseen. Työn tuloksena käyttöön saatiin runsaasti karttoja, tilastoja ja aineistoja, joiden perusteella voidaan tutkia niin menneiden hankkeiden onnistumista, kuin kartoittaa alueita, joille toimintaa jatkossa kannattaisi suunnata.
–Faktatieto tilusrakenteen tilasta on arvokasta myös tilusjärjestelytoiminnasta tiedottaessa, niin maanomistajille kuin muille maatalouden sidosryhmille ja yhteistyötahoille, Hentunen sanoo.
Lisätietoa
Hermanni Hentunen, 050 449 9514
johtaja Timo Potka, 040 518 1824
sähköpostiosoitteet muotoa etunimi.sukunimi@maanmittauslaitos.fi