Hyppää pääsisältöön

Muut tutkimusinfrastruktuurit

Tutkimusinfrastruktuureilla tarkoitetaan tutkimusvälineitä, laitteistoja, aineistoja ja palveluita, jotka mahdollistavat innovaatiotoiminnan eri vaiheissa tapahtuvan tutkimus- ja kehitystyön, tukevat järjestäytynyttä tutkimusta ja kehittävät tutkimus- ja innovaatiokapasiteettia (Kansallisten tutkimusinfrastruktuurien strategia 2020–2030, Suomen Akatemia).

 

Maanmittauslaitos ylläpitää ja kehittää kaikkiaan kuutta erillistä omiin tutkimusaloihinsa liittyvää tutkimusinfrastruktuuria. Kaksi näistä infrastruktuureista kuuluu jo Suomen Akatemian tutkimusinfrastruktuurien 2020–2024 tiekartalle (FIRI)

 

Laadukkaat tutkimusinfrastruktuurit ovat keskeinen osa Maanmittauslaitoksen tutkimusympäristöjä, mahdollistaen korkeatasoisen tieteellisen tutkimuksen. Näiden infrastruktuurien avulla hyödynnetään tehokkaasti teknologian ja korkean osaamisen tarjoamat mahdollisuudet tutkimuksen laadun ja tuloksellisuuden parantamiseksi. Maanmittauslaitoksen ylläpitämät tutkimusinfrastruktuurit ovat erityisen tärkeitä pitkien aikasarjojen ja toistettavan tutkimuksen mahdollistamisessa. Tutkimusinfrastruktuurien vaikuttavuuden lisäämiseksi Maanmittauslaitos pyrkii luomaan toimintamalleja, jotka edistävät yhteistyötä julkisten toimijoiden ja elinkeinoelämän kanssa infrastruktuurien hyödyntämisessä ja kehittämisessä.

 

Maanmittauslaitoksen tutkimusinfrastruktuurit tukevat tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotyötä, joka ei rajoitu vain Maanmittauslaitokseen, vaan niitä voidaan hyödyntää myös muissa organisaatioissa innovaatioiden synnyttämiseen ja jakamiseen. Maanmittauslaitos noudattaa vastuullisen tieteen periaatteita periaatteita tutkimusinfrastruktuuriensa osalta. Avoimuus ja saavutettavuus ovat keskeisiä arvoja Maanmittauslaitoksen tutkimusinfrastruktuurien toiminnassa, ja infrastruktuurien määrittelyssä käyttömahdollisuus on tärkeä kriteeri. Jokaisella infrastruktuurilla on yksilölliset käyttöehdot, joiden puitteissa sen hyödyntäminen tapahtuu.

 

Metsähovin geodeettinen tutkimusasema

Metsähovi on Paikkatietokeskuksen avaininfrastruktuureja. Metsähovi on kansallisen EUREF-FIN vertausjärjestelmän perusasema ja osa kansallista pysyvää GNSS-verkkoa FinnRefiä, joka myös on Paikkatietokeskuksen perustama ja ylläpitämä. Metsähovin geodeettinen tutkimusasema sijaitsee lähellä Sjökullaa Kirkkonummella. Myös Paikkatietokeskuksen luoman kansallisen korkeusjärjestelmän N2000 pääkiintopiste sijaitsee Metsähovissa, samoin kuin kansallisen painovoimaverkon pääkiintopiste. Kansainvälisesti Metsähovi on tärkeä osa globaalia geodeettisten perusasemien verkkoa ja se on saavuttanut Global Geodetic Observing System (GGOS) perusaseman (core station) statuksen. Perusasemia käytetään globaalien terrestristen ja selestiaalisten vertausjärjestelmien ylläpitoon, satelliittien ratojen määrittämiseen ja geofysikaalisiin tutkimuksiin (esimerkiksi ilmastonmuutokseen liittyen). 

Metsäinfra (FIRI)

Suomen Akatemian tiekartalla oleva SCANFOREST-tutkimusinfrastruktuuri on perustettu yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston kanssa mittaamaan metsäekosysteemien toimintoja 30 vuoden aikasarjalla. Infrastruktuuriin kuuluvat terrestriaalinen, mobiili ja ilmalaserkeilaus, jotka yhdistetään puun laadun, tiheyden, kasvun ja niiden vaihtelun ymmärtämiseksi. Tämä mahdollistaa noin 10 000 yksittäisen puun tarkan mittaamisen ennennäkemättömällä tarkkuudella.

Paikkatietokeskus on asentanut SCANFORESTiin pysyvän laserkeilausaseman (FGI LiPhe), keräten ainutlaatuisen tarkan aikasarjan metsänkasvun dynamiikan tutkimiseksi. Tieteellisesti ja teollisesti SCANFOREST on erittäin vaikuttava, tuottaen yli 150 referoitua julkaisua ja toimien teollisuuden käytössä. Infrastruktuuria hyödynnetään laajasti tutkimuksessa ja se on avainasemassa metsänhoidon ja -valvonnan parantamisessa, mikä lisää metsien ilmastoresilienssiä ja tehostaa niiden hoitoa. Lisäksi infrastruktuuri synnyttää uusia startupeja ja tarjoaa laiteinfraa vuokrattavaksi yrityksille.

Tutustu myös metsäinfran omiin Scanforest -sivuihin.

Geoportti

Geoportti on kansallinen paikkatiedon tutkimusinfrastruktuuri, joka tarjoaa laajan valikoiman palveluita paikkatietoaineistojen käyttöön ja laskentaan. Se helpottaa tutkijoiden työtä tarjoamalla helpon pääsyn massiivisiin paikkatietoaineistoihin ja laskentaresursseihin. Geoportti edistää tutkimusta ja innovaatioita yhteistyössä alan huippuosaajien kanssa. Vuosittain julkaistaan satoja tieteellisiä julkaisuja, ja Geoportti on keskeinen osa Suomen huippututkimusta, tukien mm. Akatemian lippulaivahankkeita ja kansallisia tutkimushankkeita. Palveluiden laaja käyttö näkyy tutkimuksen laadun parantumisena ja kansainvälisen yhteistyön lisääntymisenä. Yhteiskunnallinen vaikuttavuus onkin mittava.

Tutustu tarkemmin Geoporttiin

Drone-ekosysteemi

Paikkatietokeskus ylläpitää korkeatasoista drone-infrastruktuuria kaukokartoitusmenetelmien ja -sovellusten kehittämiseksi. Infrastruktuuri sisältää nykyaikaisia lentolaitteita ja sensoreita sekä tutkimuksessa kehitettäviä tulevaisuuden järjestelmiä, kuten autonomisesti metsässä navigoivan dronen. Se tarjoaa laajan valikoiman palveluita ja testialueita eri sovelluksille, kuten maataloudelle ja ympäristömonitoroinnille. Tieteellisesti infrastruktuuri on mahdollistanut merkittäviä läpimurtoja teknologian kehittämisessä ja ilmiöiden mittaamisessa, mikä on vahvistanut sen asemaa alan johtajana. Yhteiskunnallisesti ja teollisesti infrastruktuuri edistää droneteknologian käyttöä eri aloilla ja toimii aktiivisesti suomalaisissa drone-ekosysteemeissä, mikä tukee alan kehitystä ja siirtää osaamista yrityksille ja tutkimusorganisaatioille.

Tutustu myös drone-ekosysteemin DroneFinland -sivuihin

Vesi – Hydro-RI 

HYDRO-RI on osa Freshwater Competence Centre (FWCC) -osaamiskeskusta, joka edistää vesitutkimuksen infrastruktuuria ja korkeatasoista osaamista kotimaassa ja kansainvälisesti. Tavoitteena on turvata vesivarat ja edistää vihreää siirtymää tutkimuksen avulla. HYDRO-RI keskittyy hydrologisten prosessien kestävään hallintaan ja pyrkii monitieteiseen yhteistyöhön innovaatioiden, sosioekonomian ja kestävän kehityksen parissa. Tieteellisesti HYDRO-RI tekee innovatiivista tiedettä monitasoisen sensoritiedon avulla ja tarjoaa palveluita uudenlaisten tutkimusaineistojen keräämiseen. Yhteiskunnallisesti ja teollisesti HYDRO-RI:n ratkaisut ovat välttämättömiä vesiliiketoiminnan kehittämisessä ja ilmastonmuutoksen haasteiden torjunnassa.

Tutustu myös Freshwater Competence Centren sivuihin

GNSS Finland

Yksi Maanmittauslaitoksen perustehtävistä on paikantamisen turvaaminen. Nyky-yhteiskunnassa paikantaminen tapahtuu yleisimmin GNSS (Global Navigation Satellite System) -tekniikoihin perustuen. Paikannussignaalista saadaan myös tarkka aika, jota käyttävät monet yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittiset palvelut, kuten sähköverkot, finanssiala jne. GNSS-Finland-palvelu tarjoaa reaaliaikaista tilannetietoa satelliittipaikannussignaalin laadusta ja luotettavuudesta. Palvelun avulla käyttäjät voivat seurata GNSS-Finland-verkkosivulla (https://gnss-finland.nls.fi/ ) Suomen alueella toimivien FinnRef-tukiasemaverkon asemien kautta saatavaa GNSS-signaalia ja sen laatua.