Hyppää pääsisältöön

Maailmanperinnön vaalijat kokoontuvat Keski-Suomessa – Maanmittauslaitos vastaa maapallon mittanauhan säilymisestä Suomessa

Unescon konferenssi tuo Keski-Suomeen jopa 130 pohjoismaista Unescon maailmanperintökohteiden edustajaa, koska maailmanperinnön vaaliminen vaatii jatkuvaa työtä.  

Unescon maailmanperintökohteiden asiantuntijat kokoontumassa

Unescon maailmanperinnön säilyttäminen kansainvälisen yhteistyön avulla tuo pohjoismaisia maailmanperintöedustajia Petäjävedelle ja Jyväskylään 2. —5.9.2024. Konferenssissa osallistujat käsittelevät yhteistä haastetta: kuinka viestiä maailmanperintökohteiden merkityksestä ja suojelun tärkeydestä, jotta kohteet säilyvät myös tuleville sukupolville.  

Yksi Suomen seitsemästä Unescon maailmanperintökohteesta on Struven kolmiomittausketju. Se on kuin yli 2820 kilometriä pitkä mittanauha, jolla selvitettiin maapallon muoto ja koko 1800-luvulla. Sen lukuisat mittauspisteet sijoittuvat 10 nykyisen valtion alueelle ja kaikkiaan 34 näistä pisteistä on nostettu esimerkkipisteiksi edustamaan kyseistä Unescon maailmanperintökohdetta. Suomi on vastuutettu vaalimaan yhdessä 9 muun valtion kanssa Struven ketjun perintöä ja Suomessa tehtävästä vastaa Maanmittauslaitos. Kymmenen valtion kesken jaettu Struven kolmiomittausketjun hoitokunnan puheenjohtajuus siirtyy syksyllä Suomelle.  

Suomenkin läpi kulkeva mittausketju on myös matkailunähtävyys

– Nykyisin monet paikkatietoon liittyvät mittaustiedot saadaan satelliittien avulla, mutta noin 200 vuotta sitten käytettiin kolmiomittausmenetelmää, joka perustuu etäisyyden mittaamiseen kulmahavaintojen avulla.  Struven ketju oli aikansa merkittävä tieteellinen edistysaskel. Edelleen kolmiomittaukseen liittyvän astemittauksen avulla oli mahdollista selvittää myös maapallon tarkkaa muotoa ja kokoa ja luoda pohja tarkalle kartoitukselle, kertoo Struven kolmiomittausketjun maailmanperintökoordinaattori Ulla Mikkanen Maanmittauslaitoksesta.  

 – Maanmittauslaitoksen työssä hyödynnetään alan uusinta tutkimusta ja teknologiaa. Meille on myös kunniatehtävä olla vaalimassa aikansa merkittävää tieteen ja tekniikan kulttuuriperintöä yhdessä kumppanien kanssa, hän toteaa.  

 Ensi viikolla alkavassa pohjoismaisessa Unescon maailmanperintökonferenssissa jaetaan osallistujien kesken hyviä käytäntöjä maailmanperintökohteiden säilyttämisen edistämiseksi. Yksi näistä suojelun työkaluista on Oravivuorella sijaitsevalle mittauspisteelle kaavailtu ulkoilureitti, jossa kulkureitti virallistetaan ja vahvistetaan luontoa turvaavalla tavalla. Kyseessä on mittauspisteelle myöhemmin virallistettava polku, jonka yksityiskohdat ja korvaukset maanomistajalle selviävät syksyllä käynnistyvässä ns. ulkoilureittitoimituksessa.    

Pohjoismaissa on yhteensä 44 Unescon maailmanperintökohdetta, joista seitsemän sijaitsee Suomessa. Suomalaisia maailmanperintökohteita ovat Suomenlinna, Vanha Rauma, Petäjäveden vanha kirkko, Verlan puuhiomo ja pahvitehdas, Sammallahdenmäen pronssikautinen hautaröykkiöalue, Struven kolmiomittausketju ja Merenkurkun saaristo.  

Lisää lisää konferenssin nettisivuilta.

Lisätiedot  

Maailmanperintökoordinaattori Ulla Mikkanen 040 801 1261  
etunimi.sukunimi@maanmittauslaitos.fi

Maanmittaus
Maanmittauslaitos
Mediatiedote

Uusimmat uutiset ja artikkelit