Hyppää pääsisältöön

Maanmittauslaitos nousi parhaalle tasolle avoimen tieteen ja tutkimuksen seurannassa

Maanmittauslaitos sai korkeimman sijoituksen arvioinnissa, jossa seurataan tieteen avoimuutta. Tieteen avoimuus edistää tutkitun tiedon hyödyntämistä ja laajaa käyttöä yhteiskunnassa.

Tutkimus Paikkatietokeskus avaruus.

Avoimen tieteen ja tutkimuksen seuranta toteutettiin nykymuodossaan Suomessa toisen kerran vuonna 2024. Nyt julkaistuissa tuloksissa Maanmittauslaitos saavutti tason 5, joka on seurannan korkein taso. Edellisessä seurannassa vuonna 2022 Maanmittauslaitoksen taso oli 2.  

Maanmittauslaitoksessa avoin tiede on osa tutkimusstrategiaa. Tutkimuksesta Maanmittauslaitoksessa vastaa Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus FGI.  

Tähtäämme avoimen tieteen edistämiseen laajasti tutkimuksessamme, ja olemmekin iloisia, että tämä näkyy myös tuoreen arvioinnin tuloksissa, kertoo Maanmittauslaitoksen tutkimusjohtaja Mari Laakso.

Avoimen tieteen ja tutkimuksen seuranta 2024 käsittää kaikki suomalaiset yliopistot sekä ammattikorkeakoulut ja ne tutkimuslaitokset, joiden tiedot löytyvät tutkimustietovarannosta. Vuoden 2024 seurannassa tarkastelun kohteena olivat julkaiseminen, data ja infrastruktuuri, oppiminen ja toimintakulttuuri. Näiden lisäksi seurattiin edistämisen tapoja: ohjaavat dokumentit, palvelut ja yhteistyö. Seuranta toteutetaan jälleen vuonna 2026.

Lisätiedot 

Tutkimusjohtaja Mari Laakso, Maanmittauslaitos +358 50 479 5092 etunimi.sukunimi@maanmittauslaitos.fi 

Tutustu Avoimen tieteen ja tutkimuksen seurantaan 2024 

Tutustu Maanmittauslaitoksen tuloksiin 

Tutkimus
Paikkatietokeskus

Uusimmat uutiset ja artikkelit