Kaikki tutkimusuutiset ja -artikkelit
-
Itseajava auto voi tunnistaa pian tien liukkaat kohdat
Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus FGI:n itseohjautuva auto kulkee liikenteessä ja kerää tulevalla talvikaudella tietoa haastavista liikenneolosuhteista. Sen avulla tutkijat kouluttavat tekoälyä tunnistamaan esimerkiksi ajoradalla edessä olevat liukkaat kohdat ja muut ajoa hankaloittavat tekijät, jotta autonomiset autot voivat kulkea tulevaisuudessa talvisissakin sääolosuhteissa.
PaikkatietokeskusTutkimusLaserkeilaus -
Kestävyyttä ja tehokkuutta maa- ja metsätalouteen – 200 yritykselle maksutonta valmennusta liiketoiminnan kehittämiseksi
Maanmittauslaitos vauhdittaa sijaintitiedon hyödyntämistä muun muassa maa- ja metsätaloudessa koordinoimalla uutta sijaintitiedon osaamiskeskusta.
PaikkatietoPaikkatietokeskus -
Maanmittauslaitos tutkimuslaitosten ykkönen neljättä kertaa peräkkäin
Maanmittauslaitos sijoittui ensimmäiseksi Suomen Akatemian vertailussa, jossa tarkastellaan tutkimuslaitosten tieteellistä vaikuttavuutta. Maanmittauslaitos paransi vaikuttavuuslukuaan viime vuodesta.
TutkimusPaikkatietokeskus -
Laivojen kulkua jäässä ja pimeässä helpotettiin satelliittipaikannuksella ja tekoälyllä
Tekoäly, sensorit ja satelliittipaikannus paransivat laivojen tilannetietoisuutta tunnistamalla jäähän rikottuja uomia. Teknologian avulla voidaan helpottaa laivojen merenkulkua jäässä ja pimeässä sekä edistää tulevaisuuden itseohjautuvien laivojen liikennettä.
TutkimusPaikkatietokeskusSatelliittipaikannus -
Maanmittauslaitoksesta Euroopan avaruusjärjestöön - Jarkko Koskinen valittiin tehtävään, johon Suomella on paljon annettavaa
Professori Jarkko Koskinen on valittu arvostetun Euroopan avaruusjärjestö ESA:n kaukokartoitusohjelmakomitean puheenjohtajaksi. Tehtävässä Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksen Koskinen tukee eurooppalaisen kaukokartoitusohjelman jatkuvuutta.
MaanmittauslaitosTutkimus -
Ilmalaiva-drooni tuottaa tarkkaa tietoa kaarnakuoriaistuhoista Kolilla
Kuusivaltaisia metsiä tappavien tuhohyönteisten määrät ovat kasvussa ja tuhoalueet leviävät vuosi vuodelta yhä pohjoisemmaksi. Tutkijat käyttivät Kolilla ensimmäistä kertaa miehittämätöntä ilmalaivaa tutkimuksessa metsätuhojen ehkäisemiseksi ja rajaamiseksi.
PaikkatietokeskusTutkimus -
Suomalaisinnovaation avulla uutta tietoa ikiroudan sulamisesta - yksinäinen myskihärkä yllätti tutkijat autiosaarella
Ikiroudan sulamisvedet voivat kiihdyttää kasvihuonepäästöjä entisestään. Tutkijat keräsivät tarkkaa tietoa selässä kannettavalla laserkeilaimella arktisessa jäätikkölaaksossa Kanadassa. Suomessa kehitettyä innovaatiota hyödynnetään ympäri maailmaa ja sitä käytetään nykyisin esimerkiksi kuusen kirjanpainajatuhojen havaitsemisessa ja metsäpaloriskien arvioinnissa.
TutkimusPaikkatietokeskusLaserkeilaus -
Tutkijat määrittivät ensimmäistä kertaa harvinaisen rautameteoriitin kiertoradan ja mahdollisen alkuperän
Tuoreessa tutkimuksessa ukrainalaiset ja suomalaiset tutkijat laskivat rautameteoriitille kiertoradan ja sen mahdollisen alkuperän, mikä lisää tietoa aurinkokuntamme varhaisista vaiheista. Tuloksena on maailman ensimmäinen rautameteoriitti, jolla on tunnettu kiertorata.
TutkimusAvaruusPaikkatietokeskus -
Ensituloksia kaukokartoitusaineistojen hyödyistä maanpeitekasvien hiilensidonnan tehostamisessa
Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus kehittää satelliittiaineistoihin perustuvia malleja hiilensidontaa lisäävien maanpeitekasvien automaattiseen tunnistamiseen. Alustavien tulosten perustella puinnin jälkeen jäänyttä vihreän biomassan määrää on mahdollista mallintaa drone-kaukokartoituksen ja koneoppimisen keinoin.
TutkimusPaikkatietokeskus -
Kymmenien miljoonien säästöt uusien metsätiedon keruumenetelmien avulla
Kun tutkijoiden kehittämät metsädatan keruumenetelmät otetaan käyttöön Suomessa, saadaan metsäkaupassa aikaan merkittäviä säästöjä ja tarkkaa tietoa luonnon monimuotoisuuden tueksi.
TutkimusPaikkatietokeskus