Jonna työskentelee Maanmittauslaitoksessa kartoittajana. Työssään hän saa olla toimistolla, kotona sekä ulkona luonnossa. Hänen mukaansa työn parhaita puolia on työn joustavuus ja se, että oman ajankäytön saa suunnitella omatoimisesti.
– Vaikka työtä tehdään itsenäisesti, työkavereille voi aina tarvittaessa soittaa ja kysyä apua. Työ on jatkuvaa oppimista ja on harvoin sellaista viikkoa, ettei tulisi mitään uutta, Jonna toteaa.
Jonnan työnkuva painottuu tällä hetkellä tietokoneen ääressä tehtävään sisätyöhön, mutta hän tekee myös maastotöitä lähialueella. Sisätöihin kuuluu mm. arkistotutkimuksia, mittausten kirjaamista sekä toimituskarttojen ja rajankäyntiselitelmien laatimista. Työpiste sijaitsee Rovaniemellä, mutta työtä voi tehdä kotoa käsin, tai vaikka kesämökiltä.
– Etätyömahdollisuus sopii perhearkeen, mutta käyn myös mielelläni toimistolla kerran viikossa vaihtamassa kuulumisia ja juttelemassa ammattiin liittyviä asioita työkavereiden kanssa, Jonna kertoo.
Unohtumattomia työpäiviä maastossa
Jonnan maastotöihin sisältyy mm. rajapyykkien kartoitusta, maantien rajojen paalutusta ja jakorajojen merkintää. Ulkona tehtävät työt painottuvat kesäkaudelle, mutta maastoon mennään välillä keskellä talveakin.
Maastotyö on Jonnan mukaan fyysistä ja päivät voivat venyä pitkiksi. Hänelle työn suola on etsimisen ja löytämisen riemu rajapyykkien kartoitusta tehdessä. Työ on joskus eräänlaista tutkimusmatkailua, sillä sopivaa reittiä maastosijaintiin voi joutua pohtimaan.
– Minulla on hyvä muisto eräästä merkintätehtävästä, jossa rajapyykit sijaitsivat haastavassa paikassa joen varrella. Sijaintiin oli kävellen pitkä matka joka suunnasta, joten päädyimme vuokraamaan kanootin ja meloimme kohteeseen, Jonna muistelee.
Taustalla kartoittajan tutkinto
Oulun kaupungilla ja kaivoksella aiemmin työskennellyt Jonna kokee, että kartoittajan tutkinto antaa valmiudet monenlaiseen työhön.
– Kun siirryin kaivokselta tänne Maanmittauslaitokseen, tuntui kuin olisin vaihtanut alaa. Kaivoksella työskentelyalue on hyvin rajattu, kun taas Maanmittauslaitoksessa alueet ovat laajoja ja vaihtelevia, Jonna kertoo.
Jonna on aikoinaan käynyt ammattilukion, eli hän suoritti samaan aikaan sekä kartoittajan tutkinnon että ylioppilastutkinnon. Kartoittajan tutkinto antoi ammatin ja lukio-opinnoissa pääsi oppimaan monipuolisista aiheista.
– Kartoittajan ammatti sopii sellaiselle, joka tykkää liikkua luonnossa. On myös hyvä tulla teknologian kanssa juttuun, sillä tällä alalla se kehittyy jatkuvasti, Jonna pohtii.