Hyppää pääsisältöön

Töihin Paikkatietokeskukseen

FGI:n henkilöstöä kahvitauolla.
Kuva: Maanmittauslaitos

Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus on innovatiivinen tutkimus- ja asiantuntijalaitos. Teemme paikkatietoalan tutkimus- ja mittaustyötä yhteistyössä yliopistojen ja muiden tutkimuslaitosten, julkisyhteisöjen ja yritysten kanssa Suomessa ja muualla maailmassa.

Vaikuttavaa ja laadukasta huippututkimusta

Suomen Akatemian vertailussa Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus on sijoittunut tieteen vaikuttavuudessa tutkimuslaitosten ykköseksi kolme vuotta peräkkäin vuosina 2020–2023.

Kansainvälinen tieteellinen asiantuntijaryhmä on arvioinut tekemämme tutkimuksen laadun ja vaikuttavuuden erinomaiseksi. Tekemämme tieteellinen tutkimus on kansainvälistä huipputasoa. Tekemäämme tutkimusta arvostetaan ympäri maailman ja sitä hyödynnetään laajasti mm. liikenne- ja viestintäsektorilla, turvallisuudessa, puolustuksessa ja ympäristö- ja rakentamisaloilla.

Hyvän maineen ja vaikuttavien tulosten ansiosta olemme menestyneet hyvin suomalaisissa ja ulkomaisissa tutkimusrahoitushauissa, mikä on mahdollistanut tutkimustyömme jatkuvuuden pitkällä aikavälillä. Lue lisää tekemästämme tutkimustyöstä.

Kansainvälinen ja monimuotoinen

Meillä Paikkatietokeskuksessa työskentelee noin 150 työntekijää, jotka tulevat eri puolilta maailmaa. Kansainvälisyys on rikkaus. Teemme aktiivisesti töitä sen eteen, että työpaikka on hyvä kaikille työntekijöillemme. Huomioimme ja arvostamme työyhteisömme monimuotoisuutta. Koko Maanmittauslaitos on sitoutunut edistämään työyhteisön monimuotoisuutta, osallisuutta ja yhdenvertaisuutta. Haluamme, että jokainen työyhteisön jäsen voi kokea joukkoon kuulumista, arvostusta ja vaikutusmahdollisuuksia omana itsenään.

Hyvinvoivat työntekijät

Viimeisimmän työhyvinvointikyselyn perusteella työntekijät arvostavat esimerkiksi työn mielenkiintoisuutta, innostavaa työympäristöä sekä hyviä mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työntekoonsa ja työn sisältöön. Monipaikkainen työ ja joustavat työajat lisäävät viihtyvyyttä ja työn ja vapaa-ajan tai perhe-elämän sujuvaa yhdistämistä. Yhteisöllisyys on tärkeää ja meillä järjestetään paljon työhyvinvointia tukevaa tekemistä. Toimipisteemme on Espoon Otaniemessä Aalto-yliopiston kupeessa, hyvien kulkuyhteyksien varrella.

Tuemme tutkijan uralla etenemistä

Meillä hyvät mahdollisuudet edetä tutkijan uralla. Kannustamme ja tuemme akateemisten tutkintojen suorittamisessa sekä käymään muita omaa osaamista tukevia koulutuksia työn ohessa. Tutkimusprofessorit ja vanhemmat tutkijat osallistuvat aktiivisesti opinnäytetöiden ohjaukseen yhteistyössä suomalaisten yliopistojen kanssa. Opinnäytetyöt ovat kiinteä osa tutkimusprojekteja, eli niiden tekijät pääsevät heti uransa alussa tekemään merkityksellistä tutkimustyötä ja ratkaisemaan yhteiskuntamme ajankohtaisia haasteita tutkimustyön avulla.

Opinnäytetöitä tekemään voi hakea pitkin vuotta avoimella hakemuksella, tai tähdätä Paikkatietokeskuksen kesätyöhakuun, jolloin pääsee yleensä aloittamaan työt yhdessä muiden nuorten tutkijoiden kanssa samaan aikaan. Voit lähettää avoimen hakemuksen osoitteeseen rekrytointi@maanmittauslaitos.fi

Laaja tutkimuksen tukipalvelujen asiantuntijatiimimme toimii tutkijoiden tukena aina hakuvaiheesta loppuraportointiin saakka. Tarjoamme asiantuntevaa tukea tutkimusrahoitukseen sekä urapolkuun, julkaisuun, viestintään ja vaikuttavuuteen. Tutkimusta ja työskentelyä tukevat modernit toimitilat ja tutkimuslaitteet. 
 

IFrame