Kun minusta tuli kiinteistön omistaja isoäitini kuoltua, mielessä pyörivät ihan muut asiat kuin selvennyslainhuuto. Kuulin asiasta ohimennen, mutta koska en sen merkitystä oikein oivaltanut, en ajatellut asiaa sen pidemmälle 

Tutkin asiaa Maanmittauslaitoksen verkkosivuilla, jossa sanottiin, ettei selvennyslainhuutoa ole pakko hakea. On vaikeaa motivoitua tekemään jotain, mikä ei ole siinä hetkessä välttämätöntä. Asia jäi hoitamatta.

Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää

Sitten tuli hetki, jolloin aloimme selvitellä perikunnan asioita ja myimme sukulaisteni kanssa yhdessä omistamamme isovanhempieni talon. Kaupanteko kyllä sujui, mutta lainhuudon hakeminen ei ollutkaan ihan yksinkertaista, kun myyjänä oli neljä jakamatonta kuolinpesää.

Selvennyslainhuudon avulla voi varmistua myös siitä, että posti löytää oikeaan osoitteeseen. Omistustietojen ajantasaisuus hyödyttää kiinteistön uusia omistajia suuresti, kun tieto esimerkiksi maanmittaustoimituksista löytää muitta mutkitta perille. Jos posti lähtee kuolinpesän nimissä, se ei välttämättä tavoita oikeaa henkilöä.

Aikaa ja vaivaa meni myös meiltä myyjiltä ennen kuin uusi omistaja sai omistuksensa rekisteröityä. Kun tätä joskus kahvipöydässä valistuneemmille työkavereille huokailin, minulle ystävällisesti muistutettiin, että olisi kannattanut hakea selvennyslainhuutoa. Naulan kantaan!

Kun paperiasiat hoitaa kuntoon, elämä helpottuu

Yksi nykyjärjestelmän ongelmista on, ettei selvennyslainhuudon mahdollisuudesta kuule silloin, kun se olisi ajankohtaista. Omien kokemusteni perusteella toivoisin, että sen hakemiseen kannustettaisiin nykyistä ponnekkaammin – tai pistettäisiin se jopa pakolliseksi.

Olisi paljon selkeämpää, jos kuolinpesien osakkaat saisi selville julkisesti luotettavasta rekisteristä. Nyt samoja papereita joutuu toimittamaan useille eri tahoille moneen kertaan eikä se ole kenenkään etu.

Omat lainhuutoasiani ovat nyt kunnossa – myös sen kuolinpesän, jonka osakkaana edelleen olen.

Kirsi Mäkinen