Hyppää pääsisältöön

Ilman kuolinpesän yhteystietoja yhtiökokouskutsu ja vastikelasku voivat jäädä saamatta

Huoneiston perivän omaisen pitää nykyisin ilmoittaa kuolinpesän edustajan yhteystiedot Maanmittauslaitoksen ylläpitämään huoneistotietojärjestelmään, jotta vastikelaskut ja yhtiökokouskutsu löytävät perille.

Tummiin pukeutunut nainen avaa puista ulko-ovea

Isännöintiliiton lakiasiantuntija Sara Rintamon mukaan isännöinnille tulee hankala tilanne, jos kuolinpesän yhteystietoja ei ole saatettu ajan tasalle huoneistotietojärjestelmään osakkaan kuoleman jälkeen. Esimerkiksi yhtiökokouskutsu voi tällöin jäädä saamatta.   
 
– Kuolinpesän edustajat eivät välttämättä tiedä, että kuolinpesän yhteystietojen ilmoittaminen Maanmittauslaitokselle on tärkeää, sillä yhtiökokouskutsu toimitetaan Maanmittauslaitoksen huoneistotietojärjestelmässä olevaan osoitteeseen. Äänioikeus yhtiökokouksissa voi olla kuolinpesän edustajille epäselvää silloin, kun yhteisomistuksessa olleen asunnon yksi omistajista menehtyy. Tällöin kaikkien yhteisomistajien tulee olla paikalla tai poissaolevilta tulee saada valtakirja, hän kertoo.

Kuolinpesä vastaa ajantasaisten yhteystietojen ilmoittamisesta  

Kuolinpesän edustajien yhteystiedot pitää ilmoittaa kaikille kuolleen henkilön nimissä oleville omistuksille, kuten huoneistot tai autopaikat.  Lisäksi tulee ilmoittaa mahdollisista muutoksista kuolinpesän yhteystiedoissa, jotta tieto kulkee.  

– Taloyhtiö saa osakkeenomistajan yhteystiedot huoneistotietojärjestelmästä viestintää ja asioiden hoitamista varten. Kuolinpesä puolestaan vastaa ajantasaisten yhteystietojen ilmoittamisesta, kertoo huoneistojen omistuksen palveluista vastaava johtaja Janne Murtoniemi Maanmittauslaitoksesta.  

Kuolinpesä voi ilmoittaa yhteystietonsa joko erillisellä lomakkeella tai kuolinpesän omistuksen selvennyksen yhteydessä.

Muiden kuin kuolinpesien ei tarvitse ilmoittaa yhteystietojensa muutoksista, jos yhteystiedot eivät poikkea Väestötieto- tai Yritys- ja yhteisötietojärjestelmässä olevista tiedoista.   

Osakehuoneiston myynnissä ei aina tarvita perukirjaa

Kun osakehuoneisto on tulossa myyntiin ja osakekirja on vielä kotona tai pankissa, on silloin kuolinpesän hyvä hakea omistuksen selventämistä Maanmittauslaitoksesta. Sama koskee vainajan nimissä olevaa huoneistoa, jolla on jo sähköinen omistajamerkintä. Omistuksen selventämisen jälkeen kuolinpesän osakkaat ilmenevät suoraan osakeluettelosta ja osakehuoneistotulosteelta, eikä perukirjaa tarvitse toimittaa ostajan omistuksen rekisteröintihakemuksen liitteeksi. 

Sara Rintamo muistuttaa, että ammatti-isännöinti osaa auttaa eteenpäin huoneistoon liittyvissä kysymyksissä, kunhan heihin ollaan yhteydessä. 
 
– On hyvä on olla yhteydessä Maanmittauslaitokseen osakastiedon ajantasaistamiseksi ja ilmoittaa kuolemasta taloyhtiölle vastikemaksutietojen saamiseksi, jottei huoneisto päädy maksurästien takia hallintaan otetuksi, muistuttaa Rintamo.   

Lisätietoa   

Huoneistojen omistuksen palveluista vastaava johtaja Janne Murtoniemi, Maanmittauslaitos, 040 710 8862, etunimi.sukunimi@maanmittauslaitos.fi  

Lakiasiantuntija Sara Rintamo, Isännöintiliitto, etunimi.sukunimi@isannointiliitto.fi

Yhteystietojen ilmoituslomake

Ohjeet selvennyskirjauksen tekemiseen 

Lomakkeen täyttöohje
 

 

Huoneistotietojärjestelmä

Uusimmat uutiset ja artikkelit