Tartuimme työhön tekemällä monimuotoisuuden ja osallisuuden edistämissuunnitelman. Sen avulla haluamme kehittää sekä johtamista, esihenkilötyötä että kaikkien maanmittauslaitoslaisten työtä ja löytää eväitä matkallemme.
Ensimmäinen pysäkki: Kysytään henkilöstöltä
Keväällä 2023 selvitimme henkilöstömme omia kokemuksia työyhteisön monimuotoisuudesta ja osallisuudesta anonyymillä kyselyllä. Kyselyn vastausten keskiarvot olivat varsin hyviä, ja monissa vastauksissa kiiteltiin Maanmittauslaitoksen työkavereita kunnioittavaa ilmapiiriä. Vastauksissa pidettiin myös tärkeänä, että monimuotoisuuteen ja osallisuuteen liittyviä kysymyksiä nostetaan työpaikalla esiin. Kriittisemmät äänenpainot olivat pieni vähemmistö.
Henkilökohtaiset kokemukset jäävät kuitenkin helposti piiloon keskiarvojen taakse. Kyselyllä halusimmekin myös kuulostella, miltä vähemmistöön kuuluminen meillä Maanmittauslaitoksessa tuntuu. Vähemmistöön kuuluvat vastaajat kokivat joutuneensa kohtaamaan syrjintää muita selvästi useammin. Kaikissa vastauksissa syrjinnän perusteena mainittiin useimmiten ikä ja sukupuoli. Vähemmistöön kuuluvat vastaajat mainitsivat näiden tekijöiden lisäksi useimmiten kielen, vamman tai sairauden sekä seksuaalivähemmistöön kuulumisen.
Vastaajat toivoivat myös käytännön neuvoja syrjivään puheeseen puuttumiseen. Monimuotoisuuden eri ulottuvuuksien lisäksi kehittämiskohteeksi nousikin keskustelukulttuuri.
Toinen pysäkki: Lisää keskustelua ja ymmärrystä
Viimeisten parin vuoden aikana olemme viestineet, viritelleet keskustelua ja järjestäneet koulutusta monimuotoisuudesta ja yhdenvertaisuudesta. Tavoitteena on ollut lisätä ymmärrystä, tehdä tiedostamattomia oletuksia näkyviksi sekä rakentaa työyhteisön psykologista turvallisuutta.
Vuosina 2023–2024 julkaisimme intrassa juttusarjaa otsikolla Yhdenvertaisen työelämän puolesta. Siinä käsittelimme työelämän monimuotoisuutta eri näkökulmista neurokirjosta rasismiin ja seksuaalivähemmistöistä mielenterveyteen. Juttusarja oli pidetty ja herätti myös keskustelua.
Keväällä 2024 järjestimme koko henkilöstölle avoimen vastuullisuusfoorumin, johon saimme vieraaksi näyttelijä, kirjailija Jani Toivolan. Toivolan puheenvuoro Ainoa huoneessa vai yksi monista? herätti ajatuksia siitä, minkälaista on olla ainoana vähemmistöön kuuluvana yhteiskunnan eri huoneissa. Puheenvuoro viritti myös keskustelua siitä, mitä me Maanmittauslaitoksessa voimme tehdä, jotta kynnys astua työyhteisöömme olisi kaikille yhtä matala.
Tänä vuonna kaikki maanmittauslaitoslaiset käyvät verkkokoulutuksen nimeltä Vastuullisuus työssäni: Monimuotoisuus ja osallisuus. Koulutus on rakennettu Maanmittauslaitoksen omista lähtökohdista ja se antaa perustiedot monimuotoisuudesta ja osallisuudesta työelämässä sekä innostaa toimintakulttuurin kehittämiseen omassa työssä ja työpaikan arjessa. Olemme myös kannustaneet työyhteisöä keskustelemaan koulutuksen herättämistä ajatuksista.
Olemme tehneet monia muitakin monimuotoisuutta edistäviä tekoja. Esimerkiksi olemme kokeilleet anonyymiä rekrytointia, lisänneet monimuotoisuuslausekkeen työpaikkailmoituksiimme, vieneet käytäntöön sisäisen viestinnän kielilinjausta, tehneet kyselyn ikääntyvien johtamisesta sekä luopuneet sukupuolivärittyneistä ja vanhahtavista ammattinimikkeistä.
Matkan varrella olemme oppineet, että erilaisuutta arvostavat ja kaikki huomioon ottavat toimintatavat ja työskentelykulttuuri ovat hyödyksi meistä jokaiselle. Olemme myös saaneet palautetta siitä, että monimuotoisuuden edistäminen ja näkyväksi tekeminen herättävät iloa ja ylpeyttä omasta työnantajasta.
Mikä on seuraava pysäkki?
Maanmittauslaitoksen uudessa strategiassa olemme määritelleet tavoitteeksi olla osaava, hyvinvoiva, monimuotoinen ja houkutteleva työyhteisö. Samassa linjassa on uudistetun kestävyysohjelmamme tavoite olla hyvinvoiva työyhteisö, jossa jokaisen on hyvä olla omana itsenään.
Ensi vuonna tulemme perustamaan ryhmän, joka edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta työyhteisössämme. Päivitämme myös toiminnallisen yhdenvertaisuussuunnitelmamme, jonka avulla kehitämme yhdenvertaisuutta asiakkaiden ja muiden ulkoisten sidosryhmien kohtaamisissa. Jatkamme myös toimenpiteitä ikäjohtamisen vahvistamiseksi.
Haluamme, että kaikki maanmittauslaitoslaiset voivat tulla töihin turvallisin mielin sekä käyttää osaamistaan ja kokea onnistumista omana itsenään. Monimuotoista työpaikkaa ja yhdenvertaista toimintakulttuuria rakennetaan yhdessä sanoin ja teoin joka päivä. Päätepysäkkiä työssä ei ole, vaan monimuotoisuusmatkamme jatkuu.
Johanna Snellman ja Annukka Kokkonen
Johanna Snellman työskentelee henkilöstöjohtajana ja Annukka Kokkonen vastuullisuus- ja viestintäasiantuntijana Maanmittauslaitoksessa.
Maanmittauslaitoksen blogissa eri kirjoittajat käsittelevät Maanmittauslaitoksen ajankohtaisia asioita.