Geodeettisen laitoksen historia

Kirjoittanut  professori Juhani Kakkuri

Kotiplaneettaamme Maata pidettiin pallonmuotoisena 1600-luvun loppupuolelle asti. Vasta tuolloin alkoi käsitys navoiltaan litistyneestä Maasta saada kannatusta tiedemiespiireissä. Tähän vaikutti voimakkaasti etenkin englantilainen Isaac Newton, joka vuonna 1687 ilmestyneessä Principia-teoksessaan oli teoreettisten tutkimustensa pohjalta selittänyt Maan navoilta litistyneeksi suhteessa 1:230.

GEODEETTISET TYÖT RUOTSIN VALLAN AIKANA

Geodeettisen tradition syntyminen ja kehittyminen Suomessa johtui oikeastaan Newtonin teoreettisesta tutkimuksesta, sillä siihen liittyi laajaa kansainvälistä huomiota herättänyt tieteellinen kiista, joka sai ratkaisunsa pohjoisessa maassamme.

Ranskalaiset tähtitieteilijät eivät nimittäin pitäneet Newtonin tulosta oikeana, sillä Ranskassa 1600-luvulla ja 1700-luvun alkupuolella tehdyt astemittaukset olivat osoittaneet, että Maa oli navoilta venynyt. Tämä oli aivan varmaa ainakin kuuluisan tähtitieteilijän J.J. Cassinin mielestä, sillä hän oli itse käsitellyt Ranskassa tehdyt astemittaukset ja saanut venymisen määräksi jopa 7,5 %.

Aiheesta “venynyt vaiko litistynyt” käytiin kuumaa keskustelua Ranskan Akatemiassa. Kiistan ratkaisemiseksi Akatemia päätti lähettää kaksi retkikuntaa astemittausta varten, toisen päiväntasaajalle Peruun ja toisen Tornionjoen laaksoon. Kummankin retkikunnan tuli määrittää asteen pituisen meridiaanin kaaren pituus mittausalueellaan. Mikäli se olisi Pohjolassa pidempi kuin päiväntasaajalla, olisi Newton oikeassa, mutta päinvastaisessa tapauksessa J.J. Cassini.

Toinen retkikunnista, Louis Godinin johtama, matkusti vuonna 1735 päiväntasaajalle Peruun, ja toinen, Pierre-Louis Moreau de Maupertuisin johtama, vuonna 1736 Tornionjoen laaksoon. Lappiin lähetetty retkikunta sai työnsä valmiiksi vuonna 1737. Koska yhtä astetta vastaava meridiaanin kaari osoittautui Perä-Pohjolassa selvästi pidemmäksi kuin vastaava kaari Ranskassa, oli saatu kokeellinen vahvistus sille, että Maa oli navoilta litistynyt. Peruun lähetetty retkikunta sai työnsä valmiiksi vasta vuonna 1744. Sen saama tulos vahvisti Maupertuisin tuloksen.

Torniosta Kittisvaaralle ulottunut Lapin astemittaus herätti ulkomailla suurta huomiota. Maupertuisin vuonna 1738 julkaisema teos "La Figure de la Terre" sai runsaasti lukijoita tuon ajan eurooppalaisen sivistyneistön piiristä, eikä Maupertuisin seuralaisen, apotti Outhierin, vuonna 1744 julkaisema teos "Journal d'un Voyage au Nord" jäänyt saamassaan huomiossa vähemmälle.

Kuva 1. Maupertuis'n Tornionjoki-laaksoon 1736-1737 mittaama kolmioketju. Kuva on peräisin Maupertuis'n alkuperäisestä teoksesta La Figure de la Terre (A Paris, de l'Imprimerie Royale, 1738).

Lapin astemittaus vaikutti edullisesti silloisen Ruotsi-Suomen kartoitukseen. Olihan se tuottanut sekä Torniolle että Kittisvaaralle tähtitieteellisten mittausten avulla tarkat leveysastearvot. Valtakunnan kartoittaminen ei olisi ollut mahdollista ilman tarkkoja geodeettisia mittauksia. Pian niitä tehtiin laajan kuningaskunnan eri osissa.

Suomeen asetettiin vuonna 1748 erityinen maanmittauskomissio ja sen ensimmäiseksi observaattoriksi tuli Jakob Gadolin. Hän mittasi vuosina 1748-1750 ja 1752-1753 kolmioketjun Turusta Ahvenanmaalle ja jatkoi sitä sieltä Ruotsin puolelle Grisslehamniin. Johan Justander jatkoi Gadolinin aloittaman kolmioketjun mittausta Turusta itään ja eteni Suomenlahden rannikkoa pitkin Helsinkiin, jonne hän pääsi vuonna 1774.

Seuraava tärkeä kolmiomittaus tehtiin maassamme 1800-luvun alussa, vuosina 1801-1803, jolloin ruotsalainen Jöns Svanberg toisti mittaukset Maupertuisin mittaamassa ketjussa ja laajensi sitä etelään ja pohjoiseen. Svanbergin mielenkiinnon kohteena ei kuitenkaan ollut kartoitus, vaan maapallon litistymissuhteen tarkistus.

GEODEETTISET TYÖT VENÄJÄN VALLAN AIKANA

Viime vuosisadan loppupuolella nopea taloudellinen kehitys asetti yhä suurempia vaatimuksia Suomea kuvaaville kartoille. Niille asetettuja tarkkuusvaatimuksia ei kuitenkaan voitu saavuttaa, koska riittävän geodeettisen pohjan puuttuminen esti tarkat kartoitukset.

1. Kolmiomittaukset

Venäläis-skandinaavinen astemittaus, jonka suunnitteli tähtitieteen historian suuriin nimiin lukeutuva Wilhelm Struve, tehtiin maapallon mittasuhteiden tarkistamista varten. Tämä mittaus alkoi Tonavan suulta, kulki Valko-Venäjän ja Viron kautta Suursaareen ja jatkui sieltä Loviisan länsipuolitse Jyväskylän seudulle ja sieltä edelleen Kajaanin, Oulun, Tornion ja Muonion kautta Hammerfestiin Jäämeren rannalle. Suomessa kulkevan osan kulmahavainnot suoritettiin vuosina 1830-1845.

1800-luvun kolmiomittauksiin kuului myös ns. balttilainen kolmiomittaus, jonka Venäjän meriministeriön hydrografinen osasto toteutti vuosina 1828-1838. Ketju kulki Suomenlahden rannikkoa pitkin itärajalta Ahvenanmaalle ja sieltä Ruotsiin, jossa se liittyi ruotsalaisten mittaamiin kolmiopisteisiin Söderarmissa, Arholmissa ja Grisslehamnissa.

Kuva 2. Struven ketju pohjoisine osineen.

2. Ensimmäinen tarkkavaaitus

Korkeussuhteita ei 1800-luvulla usein merkitty kartoille, eikä tietoja niistä aina ollut edes saatavilla. Kolmiopisteiden korkeuksia lienee määritetty ainoastaan astemittausten yhteydessä, Maanmittareiden toimesta oli tehty vaaituksia, mutta usein muita kuin kartoitustarpeita varten. Tämän lisäksi Suomen rannikoilla oli useita kymmeniä vesiasteikkoja. Vanhimmat niistä olivat olleet käytössä 1800-luvun alusta alkaen.

Viime vuosisadan alussa vuosina 1892-1910, Tie- ja vesirakennusten ylihallitus suoritti maamme etelä- ja keskiosat kattavan tarkkavaaituksen, jossa vaaittujen linjojen yhteispituus oli 5 182 km ja suljettujen silmukoiden lukumäärä yksitoista. Tarkkuus ± 1,48 mm/km² oli korkea nykyistenkin vaatimusten mukaan.

3. Karttakomitea

Vuoden 1888 valtiopäivien anomuksesta asetettiin Suomen kartoitusta pohtimaan komitea, jonka puheenjohtajana toimi kuvernööri Alexander Järnefelt. Tämä ns. Karttakomitea julkaisi laajan mietintönsä vuonna 1892 Suomen Maantieteellisen Seuran Fennia-julkaisun numerossa 6. Suomen karttalaitos ei sen mukaan vastannut vaatimuksia, joita sille voitiin ja tulikin asettaa. Komitea arveli, ettei kartografian ala ollut kehittynyt maassamme riittävästi, joten se ehdotti, että Suomeen perustettaisiin Geodeettinen komissioni, joka toimittaisi karttalaitoksen pohjaksi perustavat työt, geodeettiset täytetyöt ja topografisen peruskartan mittakaavassa 1:20 000. Perustavilla töillä komitea tarkoitti I-luokan kolmiomittauksia ja tarkkavaaituksia. Mietintö ei johtanut toimenpiteisiin, vaan asia jäi ratkaisemattomana lepäämään useiksi vuosiksi.

4. Donnerin komitea

Vuoden 1897 valtiopäivät otti Suomen kartoitusta koskevan asian uudelleen esille. Se esitti, että kartaston pohjaksi tarvittaviin perustaviin töihin olisi pikimmiten ryhdyttävä ja että tätä varten olisi perustettava Geodeettinen komissioni.

Senaatti sai Keisarilta vuonna 1898 luvan ryhtyä valmistelemaan ehdotusta Geodeettisen komissionin perustamisesta. Annettujen ohjeiden mukaan komissionin olisi pitänyt huolehtia ajanmukaisen karttalaitoksen vaatimista tähtitieteellisistä ja geodeettisista perustöistä ja tehdä näiden töiden edistyttyä tarpeeksi pitkälle esityksiä täytetöiden suorittamisesta. Komissionin olisi pitänyt myös harkita, mille viranomaiselle täytetyöt olisi annettava tehtäväksi. Geodeettiselle komissionille olisivat siten kuuluneet ainakin aluksi ainoastaan perustyöt, joita olivat I-luokan kolmiomittaukset ja tarkkavaaitukset.

Vuonna 1898 asetettiin komitea valmistelemaan ehdotusta perustettavan Geodeettisen komissionin ohjesäännöksi. Komitean puheenjohtajana toimi professori Otto Donner. Vaikka komitea ehdotusta laatiessaan otti huomioon edellä mainitut ohjeet, ei sen laatima ehdotus poikennut Karttakomitean ehdotuksesta oikeastaan muussa kuin siinä, että täytetöitä koskevat kohdat oli siitä poistettu. Ohjesäännöstä hankittiin Suomen Tiedeseuran, Tie- ja vesirakennusten ylihallituksen ja Maanmittauksen ylihallituksen lausunnot, jotka toisarvoisia yksityiskohtia lukuun ottamatta puolsivat asiaa.

Valitettavasti asia jäi maassa vallitsevan vaikean taloudellisen tilanteen vuoksi lepäämään. Se lähti uudelleen liikkeelle vasta vuonna 1906 Suomen Maantieteellisen Seuran toimesta. Seuran tekemän esityksen mukaan tämä Donnerin komitean ehdotus Geodeettisen komissionin perustamisesta oli pantava pikimmiten täytäntöön, kuitenkin siten muutettuna, että tarkkavaaitusta, jonka Tie- ja vesirakennusten ylihallitus oli aloittanut ja lähes suorittanut, ei sisällytetty komissionin tehtäviin, ja että jo laitosta perustettaessa sen toimintapiiriin oli luettava myös geodeettiset täytetyöt, kuten Karttakomitea oli ehdottanut. Senaatin syksyllä vuonna 1907 tekemään esitykseen Keisari ei enää suostunut. Venäläisellä taholla ei pidetty suotavana kartoitustöiden jättämistä suomalaisten viranomaisten käsiin.

GEODEETTINEN LAITOS

Heinäkuun 5. päivänä vuonna 1918 annettu asetus velvoitti Geodeettisen laitoksen toimittamaan ja johtamaan Suomen kartaston pohjaksi tarvittavia geodeettisia ja astronomisia töitä.

1. Geodeettinen laitos perustetaan

Maamme taloudelliselle kehitykselle mitä tärkein asia näytti rauenneen Keisarin kielteiseen päätökseen. Se sai kuitenkin äkkikäänteen, kun Suomi itsenäistyi vuonna 1917. Tälläkin kerralla Suomen Maantieteellinen Seura oli aloitteen tekijänä. Se asetti syksyllä vuonna 1917 komitean valmistelemaan professori A. Donnerin johdolla ehdotusta Geodeettisen laitoksen perustamiseksi.

Komitea teki työnsä nopeasti. Sen lähinnä Donnerin komitean ehdotukseen perustuva ehdotus toimitettiin Suomen hallitukselle tammikuussa vuonna 1918, ja hallitus käsitteli sen saman vuoden keväällä. Heinäkuun 5. päivänä annettu asetus Geodeettisesta laitoksesta oli olennaisilta osiltaan Suomen Maantieteellisen Seuran ehdotuksen mukainen. Asetusta noudattaen perustettavasta laitoksesta tuli Suomen Senaatin Maatalous-toimituskunnan, siis nykyisen maa- ja metsätalousministeriön edeltäjän, alainen. Uuden laitoksen päätehtävänä oli ensimmäisen luokan kolmiomittaukset niihin kuuluvine geodeettisine ja tähtitieteellisine mittauksineen. Lisäksi laitoksen tuli koota ja järjestää muualtakin saatavaa geodeettista aineistoa sekä tehdä aloitteita suoranaisiin tehtäviinsä kuuluvan geodeettis-tähtitieteellisen perustan täydentämiseksi. Laitoksen toiseksi tehtäväksi säädettiin puhtaasti tieteellinen tutkimus: sen tuli edistää käytännöllisen työnsä yhteydessä olevien kysymysten selvittämistä, tutkia geodeettisia elementtejä ja seurata tarkasti geodesian kehitystä.

2. Asetus maanmittaushallinnosta

Kun maanmittaushallitusta itsenäisyytemme alkuvuosina organisoitiin, tehtiin ehdotus Geodeettisen laitoksen yhdistämisestä maanmittaushallitukseen (maanmittaushallituksen kirje No. 7, 8.1.1924). Ehdotuksen mukaan yhdistämistä puolsi muun muassa se, että erikoisen lahjakkaita, pitkälle menevän opillisen ja käytännöllisen taidon omaavia geodeetteja ei Suomessa tulisi olemaan monta samanaikaisesti. Jos kaikki I-luokan ja alemman luokan kolmiomittaukset olisivat saman henkilön johdettavina, voitaisiin saada paremmat takeet töiden pätevästä johdosta. Lisäksi syntyisi säästöjä, koska eräitä laitosten toimia voitaisiin hoitaa yhteisesti.

Geodeettinen laitos vastusti jyrkästi maanmittaushallituksen tekemää ehdotusta. Sen käsityksen mukaan tällöin olisi saatu lisätyövoimaa kartoitustöihin, mutta samalla olisi menetetty mahdollisuus mitata yhtenäinen runko maan karttalaitokselle. Laitos ei nähnyt yhteen liittämisestä myöskään koituvan mitään taloudellista hyötyä.

Uusi asetus maanmittaushallinnosta annettiin heinäkuun 6. päivänä vuonna 1928. Maanmittaushallitukseen muodostettiin erillinen kartastotöiden osasto ja siihen kolme toimistoa: geodeettinen, kartografinen ja topografinen. Näistä geodeettinen toimisto perustettiin toisen ja alemman luokan kolmiomittauksia varten. Geodeettiset perustyöt, jotka vaativat tieteellistä asiantuntemusta, jäivät edelleenkin Geodeettisen laitoksen tehtäviksi, ja laitos sai jatkaa toimintaansa itsenäisenä valtion virastona.

3. Toiminnan laajennukset vuonna 1933

Tie- ja vesirakennusten ylihallituksen suorittaman tarkkavaaituksen kiintopisteistä suuri osa oli päässyt tuhoutumaan erilaisten rakennustöiden yhteydessä. Lisäksi kiintopisteiden korkeudet olivat muuttuneet maamme alueella esiintyvän nopean maannousun vaikutuksesta niin paljon, että uusi tarkkavaaitus oli välttämätön. Vuoden 1927 lopulla laitos teki asiasta esityksen valtioneuvostolle, joka tarpeelliset selvitykset hankittuaan päätti valtakunnallisen tarkkavaaituksen aloitettavaksi vuoden 1932 alussa ja määräsi laitoksen sen suorittajaksi.

Tämä vahvistettiin uudella asetuksella, joka annettiin marraskuun 3. päivänä vuonna 1933. Siinä säädettiin, että tarkkavaaituksen pääverkko oli mitattava kansainvälisiä ohjeita vastaavalla tarkkuudella ja että laitoksen tuli suorittaa painovoimamittauksia maalla ja merellä siksi laajasti ja sellaisella tarkkuudella, että maamme ja sitä ympäröivät meret voitiin niiden pohjalta gravimetrisesti tutkia.

Uusi asetus tiukensi pätevyysvaatimuksia geodeettien virkoihin. Myös assistenteille säädettiin pätevyysvaatimukset. Geodeettisesta komissiosta tuli geodeettinen toimikunta ja maanmittaushallituksen pääjohtajasta sen äänivaltainen jäsen toiminnan suunnittelua koskevissa kysymyksissä.

4. Geodeettisen laitoksen asemaa pohditaan

Geodeettisen laitoksen asemaa pohdittiin useaan kertaan 1950-, 1960- ja 1970-luvuilla. Tämä oli aiheellista, sillä vuonna 1933 annettu asetus Geodeettisesta laitoksesta oli vanhentunut eikä toimintaa voitu sen pohjalta enää kehittää. Asiaa mutkisti maanmittaushallituksen vaatimus toimintojen siirtämisestä maanmittaushallitukseen. Laitokset olivat tästä jyrkästi erimielisiä, mikä pitkitti asioiden käsittelyä. Useita toimikuntia asetettiin ongelmia ratkomaan. Niitä olivat geodeettisen alan järjestelytoimikunta vuonna 1958, tieteellisen tutkimuksen organisaatiokomitea vuonna 1961 ja Geodeettisen laitoksen järjestelykomitea vuonna 1964.

Niistä geodeettisen alan järjestelytoimikunta jätti mietintönsä vuoden 1958 lopulla. Se esitti laitoksen liittämistä Maanmittaushallitukseen sillä perusteella, mikä olisi taannut entistä paremman yhteistyön kahden viraston välille. Geodeettisen laitoksen hallinnolliset tehtävät olisivat myös keventyneet. Toimikunta ei kuitenkaan ollut yksimielinen eikä sen tekemä esitys johtanut toimenpiteisiin.
Tieteellisen tutkimuksen organisaatiokomitea käsitteli Geodeettisen laitoksen järjestämistä geotieteellisen tutkimuksen järjestämisasian yhteydessä ja esitti vuonna 1964 jätetyssä mietinnössään eräänä uudelleen järjestelyn mahdollisuutena erityisen geodeettis-geofysikaalisen tutkimuslaitoksen perustamista. Se olisi komitean mielestä voitu muodostaa Geodeettisesta laitoksesta, Seismologian laitoksesta, Ilmatieteellisen keskuslaitoksen geofysiikan osastosta, Nurmijärven geomagneettisesta observatoriosta ja useihin laitoksiin sijoittuvasta ionosfääritutkimuksesta. Lisäksi komitea esitti, että valtioneuvosto asettaisi komitean selvittämään valtion geotieteellisten laitosten uudelleen organisoimista. Komitean esittämä ajatus geotieteellisen tutkimuslaitoksen perustamisesta ei koskaan edennyt alkua pidemmälle.

Geodeettisen laitoksen järjestelykomitea jätti mietintönsä vuonna 1966. Se ehdotti toiminnan laajennuksia, erityisesti fotogrammetrian tutkimuksen lisäämistä laitoksen ohjelmaan. Fotogrammetrian alalla tapahtuvan voimakkaan kehityksen vuoksi oli tätä uutta tutkimusalaa varten varattava riittävät resurssit. Komitea ei ollut yksimielinen eikä mietinnön pohjalta saatu kipeästi tarvittavia parannuksia aikaan.

5. Kohti kartta-alan tutkimuslaitosta

Maa- ja metsätalousministeriö asetti vuonna 1973 työryhmän, jonka tehtävänä oli selvittää Geodeettisen laitoksen organisaation kehittämistarve ottamalla huomioon laitoksen asema valtakunnallisessa tiede- ja tutkimuspolitiikassa, ja valmistella tarvittavat organisaatio-, säännös- ja menoarvioehdotukset.

Hallitusneuvos Matti Kekkosen johdolla työskennellyt työryhmä jätti mietintönsä vuotta myöhemmin. Siinä todettiin aluksi, että vuoden 1933 jälkeen, jolloin voimassa oleva asetus oli annettu, oli geodesian alalla tapahtunut varsin huomattavaa kehitystä. Tekniikan edistyessä oli kehitetty uusia tutkimusmenetelmiä ja -kojeita, joilla oli saavutettu entistä huomattavasti suurempi tarkkuus kaikissa alan mittauksissa ja tutkimuksissa. Tämän lisäksi oli etenkin tietokonetekniikan kehittymisen vuoksi voitu ryhtyä sellaisiinkin tutkimustehtäviin, joiden suorittaminen ei aikaisemmin ollut mahdollista. Varsinkin avaruustutkimus oli luonut geodesian tutkimukselle aivan uusia haasteita. Geodeettista laitosta koskevat säädökset olivat monessa kohdassa vanhentuneita, ja kysymys niiden uudistamisesta oli jo pitemmän aikaa ollut vireillä.

Työryhmän esitykseen sisältyi lakiehdotus, jolla luotiin perusta Geodeettisen laitoksen tulevalle toiminnalle. Työryhmä piti perusteltuna säilyttää laitos maa- ja metstalousministeriön alaisena valtion virastona. Toimialaa se ehdotti laajennettavaksi fotogrammetrian tutkimuksella. Lähinnä toimialan laajennuksen johdosta se ehdotti, että laitokselle annettaisiin oikeus suorittaa tilauksesta alaansa kuuluvia tutkimuksia ja kantaa niistä maa- ja metsätalousministeriön päättämät maksut. Koska useilla valtion tutkimuslaitoksilla oli laillinen oikeus vastaanottaa lahjoituksia toimintaansa ja erityisiä tutkimustehtäviä varten, työryhmä ehdotti tämän oikeuden antamista myös Geodeettiselle laitokselle.

Työryhmän mietinnössä ehdotettiin muutoksia myös laitoksen organisaatioon, muun muassa laitoksen jakamista osastoiksi, joita olivat 1) kolmiomittaus- ja tarkkavaaitusosasto, 2) tähtitieteen osasto, 3) paino-voimaosasto ja 4) fotogrammetrian osasto ja 5) kanslia. Johtajan virka ehdotettiin muutettavaksi ylijohtajan viraksi. Geodeettisen toimikunnan tilalle asetettiin hallitus. Vanhemmista valtion geodeeteista tuli osastonjohtajia, nuoremmista valtion geodeeteista erikoistutkijoita sekä tarkkavaaitsijoista ja geodeeteista eri palkkaluokkiin sijoitettuja vanhempia ja nuorempia tutkijoita.

Kekkosen työryhmän esitykset johtivat nopeasti tuloksiin. Esityksen mukainen laki Geodeettisesta laitoksesta annettiin 13. päivänä kesäkuuta vuonna 1975 ja asetus 11. päivänä helmikuuta vuonna 1977. Niin päättyi lähes 20 vuotta kestänyt kiistely Geodeettisen laitoksen asemasta. Ratkaisun tuonut Kekkosen työryhmä asetettiin maa- ja metsätalousministeri Erkki Haukipuron allekirjoittamalla kirjeellä. Kirjeestä ilmenee, että sen oli ministerille esitellyt vt. nuorempi hallitussihteeri Jarmo Ratia, josta kaksi vuosikymmentä myöhemmin tuli Maanmittaushallitukseen uusi pääjohtaja.

6. Kartastoalan tutkimus Geodeettisessa laitoksessa

Seuraavan kerran Geodeettista laitosta uudelleen organisoitiin vuonna 1984, jolloin asetukseen tehtiin osastojen toimintakykyä parantavia muutoksia. Osastojakoa muutettiin niin, että kolmiomittaus- ja tarkkavaaitusosasto muutettiin geometrisen geodesian osastoksi ja tähtitieteen osasto avaruusgeodesian osastoksi. Ylimpään päättävään elimeen, hallitukseen, tuli pysyväksi jäseneksi maa- ja metsätalousministeriön edustaja, jollaista mandaattia ei ministeriöllä aikaisemmin laitoksessa ollut. Lisäksi asetus selvensi toimivaltasuhteita laitoksen sisällä.

Varsinaisiin uudistuksiin ryhdyttiin vuonna 1985, jolloin maa- ja metsätalousministeriö asetti työryhmän selvittämään virkatyönä Geodeettisen laitoksen kehittämismahdollisuuksia. Hallitusneuvos Seppo Havun johdolla työskennellyt työryhmä pohti laitoksen kehittämistä kartastoalan tutkimuksen kannalta. Selvityksessään se totesi, että Suomesta puuttui tutkimusyksikkö, jonka tehtävänä oli kartastoalan kaikkien tutkimustarpeiden tyydyttäminen. Olihan esimerkiksi kartografian tutkimus Suomessa kokonaan järjestämättä, ja fotogrammetrian ja kaukokartoituksen tutkimuskin oli alan laajoihin sovellusmahdollisuuksiin nähden riittämätöntä. Kartanvalmistukseen liittyvää tutkimusta tuli työryhmän mielestä tehostaa siten, että se järjestettäisiin systemaattiseksi ja pysyväisluonteiseksi. Geodeettisesta laitoksesta oli tämän toteuttamiseksi kehitettävä keskeinen kartastoalan tutkimuslaitos, jonka tehtävänä oli suorittaa julkisin varoin yleishyödyllistä tutkimusta geodesian, fotogrammetrian ja kartografian aloilla.

Havun työryhmän ehdotukset johtivat nopeasti käytännön tuloksiin. Eduskunta hyväksyi vuonna 1987 lakiesityksen, johon sisältyi ehdotus Geodeettisesta laitoksesta 13. päivänä kesäkuuta vuonna 1975 annetun lain muuttamisesta siten, että laitoksen tutkimustehtävät laajenisivat koskemaan myös kartografian alaa. Laitoksen osastoista geometrisen geodesian ja avaruusgeodesian osastot yhdistettiin geodesian osastoksi ja näin vapautuvan osaston tilalle perustettiin kartografian osasto. Asetusta muutettiin muun muassa siten, että maanmittaushallituksella oli pysyvä mandaatti laitoksen hallituksessa ja että maa- ja metsätalousministeriön edustaja toimi hallituksen puheenjohtajana. Näillä toimenpiteillä pyrittiin toisaalta parantamaan yhteydenpitoa tutkimustyön ja käytännön kartantuotannon välille ja toisaalta lisäämään maa- ja metsätalousministeriön mahdollisuuksia kehittää laitosta sekä koordinoida ja johtaa sen toimintaa. Muilta osin laitoksen organisaatio säilyi entisellään.

7. Geodeettinen laitos nykyisin

Viime vuosina valtion keskushallintoa on rationalisoitu, sillä on koettu, että julkinen hallinto on myös kansallinen menestystekijä. Julkinen hallinto on saatava palvelukyvyltään, toimintatavoiltaan ja rakenteiltaan kilpailukykyiseksi ja tehokkaaksi, jotta Suomi pystyisi vastaamaan ajassa oleviin suuriin kansallisiin ja kansainvälisiin haasteisiin. Tätä varten on virastot ja laitokset asetettava tulosvastuuseen.

Nykyisen toiminnan pohjana oleva laki Geodeettisesta laitoksesta on annettu 16.6.2000/581. Siinä on säädetty, että Geodeettinen laitos on valtion keskushallintoon kuuluva maa- ja metsätalousministeriön alaisena toimiva tutkimuslaitos. Se huolehtii Suomen kartoituksen tieteellisistä perusmittauksista ja paikkatietojen metrologiasta sekä tekee tutkimustyötä geodesian, geoinformatiikan, kaukokartoituksen ja niihin liittyvien tieteiden aloilla. Laitoksen tehtävänä on myös edistää geodeettisten, geoinformatiikan ja kaukokartoituksen menetelmien ja laitteiden käyttöönottoa erityisesti paikkatietojen hankinnassa ja käsittelyssä.  Geodeettinen laitos ylläpitää geodeettisten ja fotogrammetristen mittausten mittanormaaleja sekä toimii pituuden ja putoamiskiihtyvyyden kansallisena mittanormaalilaboratoriona. Lisäksi Geodeettinen laitos suorittaa maa- ja metsätalousministeriön erikseen määräämät tehtävät.

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty maa- ja metsätalousministeriön esittelystä, säädetään Geodeettisesta laitoksesta 16 päivänä kesäkuuta vuonna 2000 annetun lain (581/2000) nojalla, että laissa säädettyjen tehtäviensä toteuttamiseksi Geodeettinen laitos:
1) harjoittaa tieteellistä tutkimusta geodesian, paikannuksen, navigoinnin, kartografian, paikka-tietotekniikan, fotogrammetrian ja kaukokartoituksen aloilla;
2) huolehtii geodeettisesta, fotogrammetrisesta ja muusta paikkatietojen metrologiasta;
3) suorittaa valtakunnalliset geodeettiset perusmittaukset ja sitoo ne naapurimaiden vastaaviin mittauksiin ja kansainvälisiin järjestelmiin;
4) kehittää ja kokeilee geodeettisia paikkatietoteknisiä menetelmiä ja laitteita sekä paikannuksen ja kaukokartoituksen menetelmiä ja laitteita;
5) edistää 4. kohdassa tarkoitettujen menetelmien ja laitteiden käyttöönottoa;
6) seuraa alansa kehitystä ja osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön;
7) julkaisee tietoja tutkimustensa tuloksista ja edistää niiden hyväksikäyttöä;

Geodeettisen laitoksen tulos-, palvelu- ja muut toimintatavoitteet vahvistaa maa- ja metsätalousministeriö. Geodeettinen laitos voi tehdä sopimuksia toimintaansa kuuluvien tehtävien ja toimialaansa koskevien tutkimusten suorittamiseksi sekä yhteisten tutkimushankkeiden ja -ohjelmien toteuttamisesta.